Vaaliehdokkaiden it-asenteet tutkitaan
Suomessa olisi julkisella sektorilla huomattavasti parannettavaa tietotekniikan käytön saralla. Tietotekniikan liitto TTL on patistanut kuntia it-remonttiin, etenkin tuoreimpien eri maiden tietoyhteiskuntavalmiuksia esittelevien lukujen valossa. TTL aikoo selvittää nyt vaalien alla, mitä käsityksiä ehdokkailla on asiasta.
TTL tiedustelee parhaillaan internetkyselyllä kunnallisvaaliehdokkaiden näkemyksiä tietotekniikan käytöstä kuntapalveluissa ja pyrkii samalla herättelemään tulevia päättäjiä pohtimaan näitä asioita. Pääpaino kyselyssä on kunnallishallinnon tehokkuutta, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita, päätöksenteon avoimuutta ja kansalaisten osallistumista koskevissa kysymyksissä.
Kysely on lähetetty puoluetoimistojen avustuksella kaikkien puolueiden ehdokkaille koko maassa. Kyselyn tulokset julkaistaan noin viikkoa ennen vaaleja.








