Välirikko kehitysmaa-pc-hankkeessa

Intel ahdistui komentelusta
Välirikko kehitysmaa-pc-hankkeessa XO (vas) käyttää AMD:n prosessoria, Eee PC Inteliä.

"Sadan taalan kannettavan" ideoinut OLPC-säätiö (One laptop per child) ja prosessorivalmistaja Intel eivät pitkään viihtyneet saman katon alla. Intel ahdistui säätiön tuoreelle yhteistyölle asettamista reunaehdoista ja katsoi parhaaksi lähteä omille teilleen.

OLPC on Nicholas Negroponten perustama voittoa tavoittelematon säätiö, jonka tavoitteena on toimittaa halpoja ja kestäviä tietokoneita köyhien maiden lapsille. Aluksi puhuttiin sadan taalan kannettavista, mutta matkan varrella hinta nousi. XO-koneiden toimitukset saatiin monien viivästysten jälkeen käyntiin syksyllä.

Viivästysten ansiosta muutkin ehtivät kiinnostua samoista apajista. OLPC:n hankkeesta rannalle jääneet tai jättäytyneet Intel ja Microsoft virittelivät kokoon oman Classmate-halpakoneensa ja Asus teki Eee PC:n.

Ennen joulua Intel liittyi mukaan OLPC-leiriin ollakseen mukana seuraavien XO-koneiden kehittämisessä. Ensimmäisen polven malleissa käytetään AMD:n suorittimia. Yhteistyö katkesi kuitenkin heti alkuunsa säätiön esittämiin ehtoihin, kertoo News.com-uutispalvelu.

Intelin edustaja sanoo, että yhtiötä vaadittiin sitoutumaan tiukasti XO-kehitykseen ja lopettamaan suorittimien toimitukset kilpaileville hankkeille. Classmate PC olisi siis pitänyt haudata ja suorittimien toimittaminen Asuksen pikkukoneeseen olisi pitänyt myös lopettaa.

Tämä ei sopinut Intelille, jonka mielestä OLPC ei voi monopolisoida halpakoneiden tarjontaa köyhille.

Tagit: Classmate, Intel, OLPC
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös