Venäläinen gps:n haastaja tarkentui
Gps-paikannusjärjestelmä on saamassa muitakin kilpailijoita kuin EU:n Galileon. Joulun aikaan Venäjä laukaisi radalleen kolme uutta Glonass-satelliittia. Venäjän mukaan laukaisu oli menestys.
Satelliitit vietiin radalle Proton-raketilla, joka nousi taivaalle jouluna Baikonurista. Venäjän tavoitteena on saada Glonassin 24 satelliitin järjestelmä valmiiksi vuoden 2009 loppuun mennessä.
Valmiina järjestelmä toisi paikannuspalvelut kaikkialla maailmassa. Tällä hetkellä järjestelmä on vielä aika torso ja peittää vain osan Venäjästä. Toimivien satelliittien määrästä ei ole varmuutta, mutta niitä lienee tällä hetkellä hieman toistakymmentä.
Ensimmäinen Glonass-satelliitti laukaistiin avaruuteen 12. lokakuuta vuonna 1982. Järjestelmä otettiin käyttöön 24. syyskuuta 1993.
Glonass-paikannuksen tarkkuus oli aiemmin rajattu 30 metriin, mutta ilmeisesti Galileon vaikutuksesta rajoituksia ollaan poistamassa ja järjestelmää avaamassa kaupalliseen käyttöön.
(Prosessori)








