Vertailu: järjestelmäkameroiden erot näkyvät vaikeissa tilanteissa
Tietokone-lehden tänään ilmestyneessä numerossa vertaillaan 12 järjestelmäkameraa aloittelijoille ja edistyneille harrastelijoille. Vertailussa paljastuu, että kameroiden kuvanlaadun erot tulevat parhaimmin esiin vaikeissa tilanteissa, kuten hämärässä. Hyvissä olosuhteissa kaikki vertailun kamerat tuottavat hyvää jälkeä.
Vertailun kamerat jakautuvat hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan selkeästi kahteen ryhmään. Aloittelijoille suunnatut järjestelmäkamerat maksavat 600 - 1000 euroa ja niiden keskinäiset erot ovat vertailun mukaan suhteellisen pieniä. Edistyneen harrastajan laitteiden hintahaitari ulottuu tuhannesta eurosta noin 1800 euroon. Näistä kameroista parhaat ovat jo puoliammattilaisen laitteita.
Vertailun kirjoittajan Olli Rinteen mukaan kuvanlaatu kaikkien vertailun laitteiden kuvanlaatu on riittävän hyvä varsinkin sellaiselle kuvaajalle, joka on aiemmin käyttänyt pientä kompaktikameraa.
Suurimmat erot löytyvätkin kameran käytettävyydestä. Esimerkiksi kamerarungon koko on merkittävä käytettävyystekijä. "Kamera voi olla jopa liian pieni suurikätiselle, varsinkin Olympuksen mallit tai Canonin 450D voivat tuntua hukkuvan käteen", Rinne kirjoittaa.
Harrastajakameroiden puolelle on Rinteen mukaan tuotu ammattikameroista tuttuja ominaisuuksia kuten sääsuojausta ja nopeaa sarjakuvausta. Myös kuvanvakaaja, kennon pölypoisto ja tummien kohtien ohjelmallinen valottaminen ovat kameroita myyviä toimintoja.
Vertailussa on mukana yhteensä 12 kameraa Canonilta, Fujilta, Nikonilta, Olympukselta, Panasonicilta, Pentaxilta ja Sonylta.
Lue koko vertailu testituloksineen Tietokoneen numerosta 7-8/2008.








