Via teki ensimmäiset Isaiah-prosessorit

Sarjatuotanto alkaa kesällä
Via teki ensimmäiset Isaiah-prosessorit

Taiwanilainen piirisarjoista ja prosessoreista tunnettu Via on aloittanut Isaiah-prosessorien mallikappaleiden valmistuksen. Yhtiö ilmoitti tammikuussa aloittavansa prosessorien sarjavalmistuksen kesän aikana.

Via käytti vähävirtaisiin laitteisiin tarkoitettujen Isaiah-prosessorien kehitykseen yli neljä vuotta. Alun perin Isaiah-prosessorit oli määrä julkistaa jo vuoden 2006 aikana, mutta teknisten ongelmien takia lopullinen julkaisu lykkääntyi reilusti. Isaiah-prosessorit ovat 64-bittisiä ja ne valmistetaan 65 nanometrin tekniikalla.

Prosessorien mallikappaleiden tarkoitus on mahdollistaa ohjelmien ja piirisarjojen testaaminen myöhemmin massatuotantoon siirtyvällä prosessorilla. Isaiah-piirit ovat Vian mukaan huomattavasti yhtiön aiempia Esther-prosessoreita nopeampia. Nopeutta lisäävät suuremman kellotaajuuden lisäksi myös arkkitehtuurissa tapahtuneet parannukset.

Vian Isaiah-suorittimet on tarkoitettu vähävirtaisiin ja edullisiin laitteisiin. Tietokoneiden lisäksi Via kertoo prosessorien sopivan esimerkiksi matkapuhelimiin ja videosoittimiin. Kilpailu markkinoilla on äärimmäisen kovaa, sillä myös Intel ja AMD kilpailevat samoista asiakkaista Atom- ja Geode-prosessoreillaan.

Tagit: AMD, Intel, Via
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös