Viestintäministeri: digimyllerrys voi vaikuttaa perustuslakiin
Viestintäministeri Suvi Lindénin (kok) mukaan kansalaisten perusoikeudet tulee nykyisessä viestinnän muutostilanteessa ottaa entistä paremmin huomioon.
"Perusoikeuksiin on törmätty jo nyt tietoturvaa ja tietosuojaa koskevien lainsäädäntöhankkeiden yhteydessä. Voidaan oikeutetusti kysyä, pitäisikö tietoyhteiskuntakehityksen mukanaan tuomat erityispiirteet ottaa huomioon, kun tällä hallituskaudella arvioidaan tarpeet uudistaa perustuslakia", Lindén sanoi tänään liikenne- ja viestintäministeriön Finlandia-talolla järjestämässä Viestintäfoorumi-seminaarissa.
Yleisradion rahoitusta selvitetään
Lindén patisti tietotekniikan toimijoita myös selvään harppaukseen tietoyhteiskunnan edistämisessä.
Lindén ilmoitti olevansa erittäin huolissaan Suomen tieoyhteiskuntakehityksen jumiutumisesta. Linden peräänkuulutti konkreettisia toimia, joilla vauhditetaan uusia sähköisiä palveluja.
Tällaisia katalysaattoreita ovat Lindénin mukaan sähköinen tunnistaminen, kansalaisten sähköiset asiointipisteet, sähköiset laskut sekä kaikkialle ulottuva viestintäinfrastruktuuri.
Ministeri kertoi myös asettaneensa parlamentaarisen työryhmän selvittämään Yleisradion rahoitusta. Ryhmän tehtävänä on selvittää se, mitä Ylen julkisen palvelun tehtävään kuuluu, mitä sen tuottaminen maksaa ja kuinka se rahoitetaan. Reunaehdoksi Lindén asetti sen, että mainosrahoitteisuus ei kuulu Ylen rahoitusvaihtoehtojen joukkoon.








