Vihreä it ei ole puunhalaamista
Rakesh Kumar puhui Sunin tapahtumassa Espoossa.
Puheet vihreästä it:stä saavat jotkut näkemään punaista, ei vihreää. Konkreettisimmillaan kyse on vain tehokkuuden parantamisesta ja kustannusten leikkaamisesta, muistuttaa Gartnerin tutkimusjohtaja Rakesh Kumar. Hänen mukaansa vihreydellä pyritään myös ratsastamaan väärin eväin. Google kelpaa esimerkiksi.
Kumar kävi puhumassa Sunin Eco Innovation Iniative -seminaarissa Dipolissa.
"Pari vuotta sitten vihreä it ei aiheena olisi kiinnostanut yhtään. Nyt tämä tilaisuus varattiin täyteen muutamassa päivässä", Suomen Sunin toimitusjohtaja Hannu Nyländen huomautti.
Gartner jakaa vihreyden nimissä tehtävät teot nopeasti hoidettaviin, ei niin kiireellisiin sekä sitten joskus hoidettaviin. Energiankulutuksen ja datakeskusten kanssa tehtävä työ on sellaista, johon pitäisi tarttua välittömästi.
Hieman pidemmällä tähtäyksellä voidaan esimerkiksi pyrkiä muuttamaan ihmisten asenteita ja käyttäytymistä. Tähän ryhmään kuuluu esimerkiksi käyttämättömien laitteiden sammuttaminen ja videokokouksiin siirtyminen.
Hiilikuormituksen vähentäminen ja vaihtoehtoisten energialähteiden kehittäminen ja käyttöönotto ovat asioita, jotka tulevat konkreettisiksi vasta myöhemmin.
"Vihreyteen ajaa yleensä pyrkimys säästöihin. Kannattaa muistaa, että siihenkin pitää yleensä aluksi sijoittaa rahaa. Tärkeää on siis kyetä osoittamaan säästöjen ja sijoitusten suhde. Yleensä ainakin aluksi rahaa menee enemmän kuin säästyy. Esimerkiksi vihreän datakeskuksen perustamiskulut ovat 15–20 prosenttia korkeammat, vaikka sen käyttäminen tuleekin ennen pitkää edullisemmaksi", Kumar kertoo.
Onko vihreys hypeä?
"Se on täyttä totta ja sitä halutaan toteuttaa, kun vihreydellä tarkoitetaan pyrkimystä tehokkuuteen ja säästöihin. Jos aletaan puhua ympäristövastuusta, ollaan lipsuttu hypen puolelle. Kaikki nopeasti toteutettavat vihreät it-hankkeet liittyvät juuri kuluissa säästämiseen", Kumar painottaa.
Hän toteaa, että ympäristötekijöitä käytetään markkinoinnissa ja yritykset yrittävät yhdistää vihreään aaltoon tuotteitaan, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa. "Näin tehdään vain hallaa asialle. Asiakkaat ovat fiksuja, ei heitä kannata yrittää huijata vaan antaa oikeaa tietoa."
Google valevihertää
Hetken miettimisen jälkeen Rakesh Kumar ottaa Googlen esimerkiksi vihreydellä ratsastavista. Herkullisempikin esimerkki oli tarjolla, mutta sitä hän valitettavasti kielsi käyttämästä.
"Google puhuu paljon vihreydestään, mutta se ei anna mitään tietoja esimerkiksi edistyksellisiksi ja vihreiksi kehumistaan datakeskuksista. He voisivat olla avoimempia, ja jos heillä on hyviä ideoita, jakakoot ne muillekin", Kumar haastaa.
Äsken julki tullut Googlen patentti palvelinkonttien laivaamisesta merelle aaltoenergian ja merivesijäähdytyksen lähteille huvittaa Kumaria: "Tuo on aivan naurettavaa. Kontillinen palvelimia tuottaa niin paljon lämpöä, ettei sitä jäähdytetä aalto- ja tuulienergialla ja merivedellä. Tällaiset puheet ovat suorastaan haitallisia."
Sunin Hannu Nyländen on havainnut vihreyden kiinnostavan asiakkaita.








