Virtuaalikokoukset houkuttavat yrityksiä

Cisco odottaa yli 10 suomalaisasiakasta 1,5 vuodessa
Virtuaalikokoukset houkuttavat yrityksiä Virtuaaliseen kokoushuoneeseen mahtuu nyt noin kaksi ihmistä näyttöä kohti, mutta Ciscon mukaan kysyntää on isommillekin neuvotteluille, ja Telepresence 3000 -järjestelmää ollaan uudistamassa tukemaan tätä.

Johtajien kallisarvoisen ajan ja matkakulujen säästäminen ovat julkishallinnon ja yritysten mielessä, kun ne harkitsevat virtuaalisten kokoushuoneiden ottamista käyttöön. Cisco uskoo saavansa suomalaisia asiakkaita Telepresence-ratkaisulleen rutkasti lähivuosina, ja nyt mukaan lähtöä helpotetaan teknisillä uudistuksilla.

"Odotukset ovat kovat, mutta mitään tarkkoja lukuja en voi sanoa. Seuraavan vuoden ja puolentoista vuoden sisään uskomme, että Telepresence-ratkaisu olisi yli 10 asiakkaalla", toteaa tekninen johtaja Tommi Saxelin Cisco Systemsistä Tietokone-lehdelle. Maailmanlaajuisesti asiakastoimituksia on jo noin 100.

Saxelin kertoo, että virtuaalikokoukset kiinnostavat erityisesti suuria kansainvälisiä yrityksiä ja julkishallintoa. Ciscossa on yllätytty myös pienten yritysten mielenkiinnosta, kun yrityksellä on asiakkaita ja kumppaneita useissa maissa.

Aivan pikkurahalla kokonaisratkaisuna toimitettavaa virtuaalista kokoushuonetta ei rakenneta, sillä investointi on noin 100 000 dollaria (noin 68 000 euroa) näyttöä kohti, eli kolmen näytön Telepresence-järjestelmälle jo useita satojatuhansia euroja.

Tommi Saxelin sanoo, että parhaimmillaan asiakkaat ovat laskeneet investoinnin maksavan itsensä takaisin puolessa vuodessa, mutta yleisestikin vuodessa tai puolessatoista.

Tiukat vaatimukset palveluntarjoajalle

Cisco uudistaa järjestelmää nyt uudella yhdyskäytäväratkaisulla siten, ettei virtuaalisten kokoushuoneiden tarvitse olla samassa organisaatioverkossa, vaan eri verkotkin käyvät.

"Cisco kuitenkin käyttää omaa palveluorganisaatiotaan sen varmistamiseen, että verkko on toteutettu määritykset täyttävällä tavalla. Tämä sulkee pois kytkimiä, jotka eivät pysty takaamaan palveluntasoa (qos)", sanoo Saxelin. Hän kuitenkin vakuuttaa, että sertifioituna on muitakin kuin Ciscon omia verkkolaitteita.

Järjestelmätoimittajalta edellytetään Ciscon Advanced Technology Partner -kumppanuutta. Tällaisia yhtiöitä ovat Pohjoismaissa IBM, TDC ja Teliasonera. Muitakin keskusteluita ja kouluttamishankkeita on jo käynnissä.

Vaatimuksena on noin viiden megabitin kaista näyttöä kohti. Cisco suosittelee täydelle kolmen 1080p-erottelukyvyn näytön kuva- ja ääniratkaisulle vähintään 15,3 megabitin yhteyttä alhaisella vasteajalla ja korkealla palveluntasolla.

CES-messuilla Las Vegasissa Cisco ilmoitti, että parin vuoden sisään virtuaaliset videoneuvottelut ovat tulossa myös tavallisten kuluttajien ulottuville. Jo tässä vaiheessa kuluttajat voivat tietenkin muodostaa perinteisiä webcam-tyyppisiä videonevotteluita.

Virtuaalikokoukset houkuttavat yrityksiä Telepresence 1000 -järjestelmässä on yksi näyttö. Se on suunnattu pieniin neuvottelutiloihin ja muutamalle osallistujalle.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös