Vista SP1 ihastuttaa ja vihastuttaa
Windows Vistan Service Pack 1 -päivitys on saanut pääasiassa myönteisen vastaanoton. Päivitys korjaa virheitä, parantaa vakautta ja nostaa osin myös suorituskykyä. Mutta ongelmilta ei vältytty tälläkään kertaa. Keskustelupalstoilla jotkin käyttäjät valittavat pahoista SP1:n aiheuttamista ongelmista.
Testaajien yleisnäkemys tuntuu olevan pääosin myönteinen. Service Pack 1 on asentunut hyvin, ja parantanut Windows Vistan toimintaa. Testeissä on saatu ristiriitaisia suorituskykytuloksia. Toisinaan SP1 voi jopa aavistuksen verran hidastaa konetta, mutta toisissa tehtävissä suorituskyky on parantunut.
Odotetusti myös pahoja ongelmia
Laajasta testauksesta huolimatta kaikkia SP1:n virheitä ei ole saatu poistettua. Heti kun Microsoft laittoi SP1:n julkiseen jakoon, alkoi tulla palautetta pahoista ongelmista.
Jotkin käyttäjät valittavat, että kone on mennyt täysin solmuun. Usein SP1 on aiheuttanut ongelmia yksittäisten laitteiden kanssa. Esimerkiksi dvd-asema on saattanut lakata toimimasta tai Vista on hävittänyt pc:n äänet. Myös näytönohjainten kanssa on ollut ongelmia.
Jotkin käyttäjät ovat raportoineet myös suorituskyvyn selvästä laskusta, mikä todennäköisesti liittyy juuri ajuri- tai ohjelmavirheisiin. Muistinkulutus on saattanut loikata selvästi ylemmäksi.
Tällaiset alkuvaiheen ongelmat ovat tyypillisiä suurissa ohjelmistopäivityksissä, ja niitä on esiintynyt käytännössä kaikissa Microsoftin service pack -päivityksissä. Yleensä ongelmat korjataan paketin julkaisua seuraavina viikkoina ja kuukausina.








