Vista SP1 ja Windows XP SP3 tulossa tällä viikolla

Suomenkieliset versiot tulevat myöhemmin
Vista SP1 ja Windows XP SP3 tulossa tällä viikolla

Windows Vistan ensimmäinen suuri päivityspaketti, Service Pack 1, lähtee jakeluun todennäköisesti jo tällä viikolla, mahdollisesti keskiviikkona. Windows XP:n Service Pack 3 on myös melkein valmis, ja sen jakelu saattaa alkaa tällä tai ensi viikolla. Suomenkielisten versioiden käyttäjät ovat tosin hieman eri tilanteessa.

Microsoftin mukaan Windows Vistan Service Pack 1 -päivitys julkaistaan kahdessa vaiheessa. Englanninkielinen pääversio on luvattu jakeluun maaliskuun puolivälin tienoilla. Useiden testilähteiden mukaan Microsoft olisi nyt saanut ajuriongelmia ratkottua, ja jakelu alkaisi jo tällä viikolla.

Jakelu voi alkaa keskiviikkona – Suomessa huhtikuussa

Amazon.com-nettikaupassa on jo itse asiassa myynnissä Service Pack 1 -versioita Vistasta, ja niiden julkaisuajan kerrotaan olevan 19. maaliskuuta, eli tämän viikon keskiviikko.

Suomenkielistä versiota joudutaan kuitenkin odottamaan vielä jonkin aikaa. Microsoft on luvannut julkaista Service Pack 1:n muilla kielillä huhtikuussa. SP1:n julkaisua jouduttiin myöhästyttämään, sillä testauksessa havaittiin ongelmia ajurien asennuksen kanssa.

Windows XP SP3:a odotetaan tällä tai ensi viikolla

Windows XP:n Service Pack 3 -päivitys lisää Windows XP:hen Microsoftin uusimpien tekniikoiden tuen. Mukana on muun muassa tuki Vistan ja Windows Server 2007:n uusille verkko-ominaisuuksille. Tiedossa on ilmeisesti myös lisää nopeutta.

Windows XP SP3 alkaa testilähteiden mukaan olla jo täysin valmis, ja sen jakelu saattaa alkaa tällä tai ensi viikolla.

Tagit: SP1, SP3, Vista
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös