Vistan väisteleminen kirpaisee jo Microsoftia

Moni yritys odottaa seuraavaa Windowsia
Vistan väisteleminen kirpaisee jo Microsoftia

Yritysten haluttomuus siirtyä Windows Vistan käyttöön alkaa jo näkyä Microsoftin kirjanpidossa, raportoi Businessweek. Lehden mukaan yritykset ovat käyttämässä monia erilaisia keinoja Vista-siirtymältä välttyäkseen.

Suuri autovalmistaja General Motors harkitsee vakavasti, että se jättäisi kokonaan tämän Windows-polven väliin ja loikkaisi aikanaan suoraan Windows 7:ään, joka saatetaan julkaista jo kahden vuoden kuluttua.

Autoyhtiön tietotekniikasta vastaava johtaja Fred Killeenillä on syynsä pysytellä XP:ssä. Yhtiön nykyinen laitekanta ei jaksa kunnolla pyörittää Vistaa, ja siinä vaiheessa kun koko konekanta on päivitetty Vista-kelpoisiksi, seuraava Windows on luultavasti jo tarjolla.

XP:n puolesta puhuvat myös yhteensopivuusseikat. Kaikki nyt GM:n käytössä olevat sovellukset toimivat XP:ssä, mutta Vista-takuita eivät kaikki toimittajat anna.

Konstit on monet

Vanhemmissa Microsoft-ohjelmistoissa pysyttelemisen lisäksi tarjolla ja käytössäkin on muitakin keinoja pysyä Vista-maailman ulkopuolella. Yhden tarjoavat Googlen tarjoamat web-sovellukset ja vastaavat. Myös Mac-koneita kerrotaan tarjottavan työntekijöille entistä auliimmin. Esimerkiksi IBM on tarjonnut työntekijöilleen Thinkpadin tilalle Macbookia.

Microsoft oli lopettamassa XP:n myynnin yrityskoneisiinkin kesällä. Dell löysi kuitenkin porsaanreiän, joka mahdollistaa Vista-koneiden "käänteisen päivittämisen" XP:n suojiin.

Businessweek kertoo esimerkiksi Alaska Airlines -lentoyhtiöstä, joka on ostamassa Delliltä 2000 tällaista XP-konetta. Sen työntekijät käyttävät pääasiassa selaimen kautta toimivia sovelluksia, joten Vista ei tarjoaisi mitään lisäarvoa. Yhtiö harkitseekin vakaasti Vistan yli harppaamista kokonaan.

Käy jo kukkarolle

Microsoft sanoo myyneensä maaliskuun loppuun mennessä 140 miljoonaa Vistaa. Myynti on samaa luokkaa kuin XP:llä samassa elinkaaren vaiheessa. On kuitenkin muistettava, että kotikoneita myydään nyt enemmän kuin XP:n aikoina, eikä niiden ostajille ole käytännössä tarjolla muuta kuin Vista-koneita.

Työasema-Windowsit tuovat pääosan hillosta Microsoftin leivälle. Myynnin kasvu oli tällä saralla vahvaa vielä viime vuonna, mutta tämä vuoden alussa se on takkuillut ja voitot ovat pienentyneet.

Tagit: Vista
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös