Vuoden hulluimmat tietotuhot: tyhmyyttä ja epäonnea
Tietojen pelastamiseen erikoistunut Kroll Ontrack kertoo vuoden 2008 hulluimmat tapaukset. Opimme esimerkiksi, ettei kannettavaa kannata säilyttää uunissa, ja ettei villinä liikkuvan pantterin kaulus ole turvallisin paikka flash-muistille. Joskus Murphyn laki iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Toisinaan käy onni onnettomuudessa, vaikka henkilö olisi hölmöillyt raskaamman kautta.
Vuoden kymmenen hulluinta tiedon tuhoamisen tapausta Kroll Ontrackin mukaan:
1. Paistettu kannettava
Mies lähti lomalle, ja piilotti kannettavan tietokoneensa uuniin, jotteivät mahdolliset varkaat löytäisi sitä. Vaimo tuli kotiin ja alkoi paistaa uunissa kanaa. Myös kannettava paistui.
2. Kannettava palasi mereltä
Varas vei talosta kannettavan tietokoneen, käsilaukun, auton avaimet ja pihalla olevan auton. Auto löytyi rannalta. Monta päivää myöhemmin lapset löysivät rannalle huuhtoutuneen vettä tippuvan käsilaukun, jonka sisällä kannettava kone oli. Se palautettiin omistajalle.
3. Läppäri lähti kalaan
Lakimies lähti kalastamaan isänsä kanssa, ja toi mukanaan kannettavan tietokoneensa. Hän ajatteli tekevänsä kalamatkalla myös töitä. Isän kaveri tulistui työideasta siinä määrin, että heitti kannettavan tietokoneen laukkuineen yli laidan. Varmistukset olivat samassa laukussa.
4. Hääkuvat hurrikaanin kynsistä
Juuri naimisiin mennyt nuoripari luuli, että Hurrikaani Katrinan tulvat tuhosivat lopullisesti heidän kannettavan tietokoneensa ja hääkuvat. Pilalle mennyt kone oli kellarissa yli kaksi vuotta. Tiedon pelastaja onnistui kuitenkin palauttamaan hääkuvat.
5. Purjehdus maailman ympäri
Maailman ympäri purjehtinut nainen kaatoi purjeveneensä pitkän matkan viimeisenä päivänä. Hurjan matkan kaikki muistot olivat tietokoneessa, joka kastui merivedestä. Tiedot saatiin pelastettua.
6. It-maailma on yhtä viidakkoa
Villieläinten tutkimusprojekti joutui hankaluuksiin, kun pantterin kaulapannassa ollut flash-muisti vahingoittui fyysisesti.
7. Ai niin, varmuuskopiot…
Elokuvantekijä oli viimeistelemässä uusinta lännenelokuvaansa, kun Applen Macbook Pro alkoi pitää outoa ääntä ja hajosi. Pieni ongelma: elokuvasta ei ollut varmuuskopiota. Kroll Ontrack palautti tiedot, ja elokuva on nyt kansainvälisessä levityksessä.
8. Tehokas imuri
Kotisiivouksessa imuri imaisi leivänmurujen lisäksi myös usb-muistin. Imuri oli niin tehokas, että muistitikun piirilevyltä irtosi johtimia ja liitin hajosi.
9. Villi poika
Kroll Ontrack kertoo, että se sai pelastettavaksi kameran sd-muistikortin, jossa oli paljon hampaanjälkiä. Asiakkaan mukaan villieläin oli saanut kortin ja purrut sitä. Kyseinen villieläin oli hänen kaksivuotias poikansa.
10. Koira ja kahvipöytä
Koira tiputti perheen usb-kiintolevyn alas kahvipöydältä. Levy hajosi ja vaakalaudalla olivat perheen viiden vuoden valokuvat.
Kroll Ontrack kertoo, että kaikissa tapauksissa tiedot saatiin pelastettua.








