Walmart yrittää haastaa Itunesin - jälleen
Maailman suurin kauppaketju Walmart aikoo haastaa Applen Itunes musiikkikaupan alkamalla myymään musiikkia alimmillaan vain 74 dollarisentillä. Walmart hakee musiikkipalvelulleen uusia asiakkaita hyödyntämällä tavarataloketjun cd-albumimyyntiä ja tarjoamalla ensimmäistä kertaa tuen myös Linux- ja Mac-käyttäjille.
Walmartin musiikkikauppa perustettiin vuoden 2003 lopussa, mutta sen menestys on jäänyt heikoksi, vaikka vuosi sitten Walmart siirtyi drm-vapaisiin mp3-kappaleisiin ja aloitti Itunesin tavoin tv-sarjojen ja elokuvien myynnin.
Nyt Walmart lähtee haastamaan Itunesia hinnoittelemalla musiikin 74-94 sentin hintaiseksi. Apple on pitänyt tiukasti kiinni 99 sentin kappalehinnasta, vaikka Amazonin mp3-musiikkikauppa on myynyt musiikkia 89 sentillä.
Walmartin web-selainpohjainen musiikkikauppa toimii jatkossa myös Firefoxilla ja Safarilla, mikä laajentaa yhteensopivuuden myös Linuxiin ja Mac OS X:een, aiemmin Walmart on tukenut vain Internet Exploreria.
Cd-myynnistä vetoapua
Walmart yrittää lisätä musiikkikaupan suosiota hyödyntämällä lisäksi Walmartin tavaratalojen cd-albumien myyntiä. Albumin tilaava asiakas saa marraskuun puolesta välistä lähtien ilmaisen mp3-kappaleen miltä tahansa albumilta. Walmart on USA:n suurin cd-levyjen jälleenmyyjä, mutta Itunes on pitänyt musiikin kokonaismyynnin ykköspaikkaa vuoden alusta alkaen.
Itunesin odotetaan säilyttävän ykkösaseman jatkossakin Walmartin palvelun kehittymisestä huolimatta. Itunesissa on edelleen vain osa musiikkikirjastosta drm-vapaassa muodossa, mutta Itunesissa on yhteensä yli 8 miljoonaa musiikkikappaletta Walmartin kolmea miljoonaa vastaan. Amazonin odotetaan myös pitävän paikkansa markkinoiden kakkosena 4,5 miljoonan kappaleen kirjaston ja vahvan brandin myötä.
Kiristyvä hintakilpailu saattaakin olla pahin isku pienemmille musiikkikaupoille, arvioiden mukaan 99 senttiä maksavasta musiikkikappaleesta jää musiikkikaupalle vain 29 senttiä.








