Wincapitan huijauspotti jo 100 miljoonaa
Pyramidihuijauksesta epäillyn nettisijoitusklubi Wincapitan rahoja on löytynyt brittiläisestä pankista, kertoo MTV3:n uutiset perjantaina. Keskusrikospoliisi on tehnyt yhteistyötä useiden maiden viranomaisten kanssa rahavarojen jäädyttämiseksi. Toistaiseksi rahoja on saatu jäädytettyä alle viisi miljoonaa euroa.
MTV3:n tietojen mukaan Wincapitaan pistetty rahapotti on jo noin 100 miljoonaa euroa. Kaikkiaan sijoitusklubiin arvioidaan osallistuneen noin 10 000 ihmistä. Jäsenet ovat pistäneet rahaa vähintään 3000 euroa, mutta suurin panostus on poliisin tietojen mukaan ollut noin 500 000 euroa.
Sadat ihmiset ovat laittaneet Wincapitaan kymmeniä tuhansia euroja, ja monet ovat kertoneet ottaneensa lainaa tai myyneensä asunto-osakkeensa Wincapita-sijoituksia vastaan.
Wincapitaan epäillään niin sanotuksi pyramidihuijaukseksi. Malliin kuuluu, että ensimmäisten tasojen jäsenet tekevät voitot, ja alimmille tasoille jää maksajan rooli. Lisäksi Wincapitassa epäillään törkeää petosta. Poliisin arvion mukaan on todennäköistä, ettei rahoja ole koskaan laitettukaan väitettyyn valuuttakauppaan.








