Windows 7 käynnistyy jopa 15 sekunnissa
Microsoft kertoo, että Windowsin käynnistysajan nopeuttaminen on yksi Windows 7:n merkittäviä kehityskohteita. Yhtiö paljastaa nyt tutkimustietoa Windows Vistan käynnistysajoista. Windows 7:n hyvänä käynnistysaikana pidetään 15 sekuntia, ja tähän pyritään useilla uusilla keinoilla.
Microsoft kertoo asiasta laajasti Windows 7 blogissa. Blogissa kerrotaan, että käynnistysaikojen nopeuttamiseen on omistettu kokonaan oma ryhmänsä kehittäjiä
Vistalla käynnistysajat 30-40 sekuntia
"Windows 7:ssä tavoite on merkittävästi lisätä sellaisten järjestelmien määrää, joiden käynnistysajat ovat erittäin hyvät. Laboratoriossa erittäin hyvä järjestelmä on sellainen, joka käynnistyy alle 15 sekunnissa", kehitysryhmän johtoon kuuluva Michael Fortin sanoo.
Microsoft paljastaa myös Windows Vistan toiminnasta. Microsoft saa tietoa miljoonien koneiden käynnistysajoista, ja valtaosa niistä asettuu välille 30-40 sekuntia. Tässä vaiheessa järjestelmä on periaatteessa toimintakunnossa, vaikkakin monien ohjelmien käynnistys vielä jatkuu. Vistalla 15 sekunnin tuntumassa oleva käynnistysaika on suuri harvinaisuus.
Fortin kertoo, että Microsoft toki ymmärtää oikean käynnistysajan olevan selvästi pitempi. Windows 7:ssä pyritään nopeuttamaan alkukäynnistystä ja myös sen jälkeen tapahtuvien prosessien ja ohjelmien käynnistymistä.
Kaikesta nipistetään käynnistyksen nopeuttamiseksi
Keinoja on monia. Fortin kertoo, että itse Windowsista pyritään karsimaan pois mahdollisimman paljon ylimääräisiä käynnistysvaiheen toimintoja. Prosessien määrää ja raskautta pyritään leikkaamaan kaikin tavoin.
Myös muistin ja tiedostojen käsittelyä tehostetaan edelleen. Käynnistyksen yhteydessä pyritään ennakoimaan tarvittavia tietoja ja hakea niitä muistiin jo etukäteen.
Windows 7:ään kehitetään myös uusia analysointitekniikoita. Niiden avulla on tarkoitus antaa käyttäjille tarkkaa tietoa käynnistysajoista, ja sovelluksista jotka hidastavat käynnistymistä. Microsoft muistuttaa, että suurin syy pitkiin käynnistysaikoihin on Windowsiin asennetuissa sovelluksissa.








