Windows 7 on - ihme kyllä - Windows 7
Windows Vistan seuraaja on tunnettu koodinimellä Windows 7. Nyt Microsoft kertoo, että ensimmäistä kertaa Windowsin historiassa koodinimeä ei vaihdeta, vaan seuraavan Windowsin virallinen nimi on Windows 7. Microsoftin mukaan yllättävään päätökseen on selkeä syy.
Windows-kehityksen johtoon kuuluva Mike Nash kertoo yhtiön blogissa Microsoftin päätöksestä. Nash kertoo, että Microsoft on muutamassa tapauksessa jättänyt koodinimen käyttöön, mutta Windowsien kohdalla näin ei ole ikinä tehty.
Vistan jatkolle ei haluttu uutta nimeä
Nashin mukaan Windows 7 -nimen käytössä on kyse yksinkertaisuudesta. Aiempina vuosina Windowsin nimissä on käytetty erilaisia lähestymistapoja. On käytetty versionumeroita kuten Windows 3.11 tai Windows 98. Tämän lisäksi on käytetty nimiä kuten XP tai Vista.
Vuosinumeron käyttö ei Nashin mukaan tuntunut järkevältä, sillä uutta Windowsia ei tehdä joka vuosi. Myöskään uuden nimen keksiminen ei tuntunut järkevältä, sillä Windows 7:n tarkoitus on nimenomaan säilyttää täysi yhteensopivuus Vistan kanssa.
Windows 7 tuntui siksi parhaalta vaihtoehdolta. Nimi tulee siitä, että kyseessä on Windowsin seitsemäs uusi versio.








