Windows 7 saattaa tulla hämmästyttävän aikaisin

Koneet myyntiin ehkä jo vuoden sisällä
Windows 7 saattaa tulla hämmästyttävän aikaisin

Microsoftin virallinen tieto on, että Windows 7 julkaistaan viimeistään vuoden 2010 tammikuussa. Microsoftin omat tiedot ja laitevalmistajien kommentit antavat kuitenkin ymmärtää, että Windows 7 saattaa tulla myyntiin hämmästyttävän aikaisin. Windows 7 saatetaan julkaista jo ensi syksynä - tai jopa sitäkin aiemmin. Kaikkein mielenkiintoisin on Microsoftin oma kommentti.

Jo pidemmän aikaa on ollut selvää, että Microsoftin asettama aikaraja vuoden 2010 tammikuusta on keinotekoisen pitkällä. Aikaraja tulee siitä, että Windows Vistan julkaisusta tulee kuluneeksi kolme vuotta.

Asus: ensi vuoden toisella puoliskolla Windows 7 -koneita

Vista julkaistiin tammikuussa, koska valmistuminen myöhästyi. Vuoden lopun myyntipiikkiä ajatellen uusi Windows pitäisi saada valmiiksi vähintään ennen ensi vuoden marraskuuta. Uudet viitteet kuitenkin kertovat, että Microsoftin tavoitteena voisi olla jopa tätäkin selvästi aikaisempi julkaisuaika.

Esimerkiksi tietokonevalmistaja Asuksen pääjohtaja Jerry Shen kertoo Laptop Magazine -lehdessä, ettei yhtiö aio tuoda Windows Vistaa yhtiön Eee PC -koneisiin. Syy on se, että "ensi vuoden toisella puoliskolla laitamme Windows 7:n Eee PC -koneisiin", kertoo Shen. Vistan yli hypätään siksi kokonaan.

Microsoft: ei uutta Winhec-konferenssia ennen Windows 7:n julkaisua

Erityisen mielenkiintoinen on Microsoftin oma ilmoitus liittyen yhtiön ensi kuun Winhec 2008 -kehittäjätapaamiseen.

Kutsussa sanotaan (käännettynä englannista): "Näet ensimmäisten joukossa mitä uutta Windows 7 tarjoaa, ja olet niiden harvojen ensimmäisten joukossa, jotka saavat beetaa edeltävän Windows 7:n. Tule mukaan Winhec 2008:een - rekisteröidy tänään. Winhec on sinulle ainoa mahdollisuus tavata kehitystiimiä tällä tasolla - ennen Windows 7:n julkaisua ei ole suunniteltu toista Winhec-konferenssia."

Winhec 2009 oli suunniteltu toukokuuksi

Mielenkiintoista on se, että Winhec 2009 oli suunniteltu pidettäväksi toukokuun 3-7. 2009 New Orleansissa. Merkintä on nyt poistettu New Orleansin kaupungin nettisivuilta. On mahdollista, että Microsoft on päättänyt lykätä tapahtumaa loppuvuodelle, kuten tapahtui tänä vuonna.

Näyttää joka tapauksessa siltä, että Microsoft yrittää saada Windows 7:n julki mahdollisimman pian. Windows 7 -koneet pitäisi saada myyntiin viimeistään ensi vuoden lopulla. Paras vaihtoehto olisi Windows 7:n valmistuminen pc-valmistajille jo kesällä, jolloin koneet ehtisivät syksyn koulujen alkamisen myyntipiikkiin.

Tagit: Vista, Windows 7
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös