Windows Mobile 7 seuraa Iphonea
Microsoftin mobiililaitteiden käyttöjärjestelmän kehitystä seuraavat analyytikot ja sivustot ovat vakuuttuneet siitä, että ohjelmistoyhtiö kehittää alustaansa vahvasti Apple Iphonen suuntaan. Windows Mobile 7:ksi kutsuttu alusta toisi isoja uudistuksia kosketukseen ja liikeohjaukseen liittyen.
Muun muassa Microsoftinside-blogissa leviävien Microsoftin esityskalvojen ja kuvien mukaan käyttöjärjestelmässä voi Iphonen tapaan selailla valikoita, kuvia ja videoita pehmeästi sormella koskettamalla, kääntää kuvan pysty- ja vaakasuunnassa.
Alustan on määrä tukea Iphonen tapaan kahden sormen yhtäaikaista kosketusta, jolla voidaan toteuttaa monimutkaisempia toimintoja.
Ruutukuvien perusteella Microsoft on tekemässä isoja uudistuksia niin multimediasoittimeen kuin web-selaimeen, joita on kritisoitu tähän asti liian vaatimattomiksi haastaman Iphonea tai Symbian-älypuhelimia. Selaimen on määrä näyttää tavalliset web-sivut oikeammin pc-selaimen tapaan, ja sormieleillä pystyy esimerkiksi navigoimaan edelliselle ja seuraavalle sivulle.
Useat toiminnot ovat ohjattavissa myös liikkeellä, esimerkiksi heilauttamalla tai kääntämällä laitetta.
Iso käyttöjärjestelmäuudistus vasta 2009
Microsoftin odotetaan julkistavan pienen, välivaiheen päivityksen Windows Mobilelle 3GSM-messuilla helmikuussa. Sen nimeksi odotetaan Windows Mobile 6.1 tai Second Edition.
Isompi päivitys on tulossa näillä näkymin ensi vuonna. Sen on määrä perustua Windows CE 6.0 -ytimeen, ja yhdistää viimein nykyiset älypuhelinten (Smartphone) ja kämmenmikrojen (Pocketpc) alustat lopullisesti.
Panostukset kosketus- ja liikeohjaukseen eivät tulisi yllätyksenä, sillä Microsoftin syrjään astuva hallituksen puheenjohtaja Bill Gates hehkutti niitä puheessaan CES:ssä.
Gates sanoi amerikkalaismedioiden haastattelussa, ettei yhtiö kuitenkaa aio haastaa Iphonea. Gates viittasi siihen, ettei Microsoft aio lähteä vielä ainakaan kännykkävalmistajaksi, vaan tarjoaa vain käyttöjärjestelmää. Tilanne eroaa esimerkiksi kannettavista soittimista, joissa Microsoft on myös laitevalmista Zune-laitteidensa kanssa.
Myös Nokia on tuomassa kosketus- ja liikeohjauksen toimintoja S60-alustaan ja laitteisiin jo tästä keväästä alkaen.








