Windows Vistan huono myynti ihmetyttää

Myynti ei juuri kasva vaikka konekauppa kasvaa
Windows Vistan huono myynti ihmetyttää

Maailman tietokonemyynti on kasvanut 10-12 prosentin vauhtia, ja Microsoft myy koneisiin normaalisti Windows Vistan. Tästä huolimatta Windows Vistan myynti on vain juuri ja juuri plussan puolella. Microsoftilla on kaksi selitystä erikoiseen tilanteeseen, mutta kolmas syy ei kerro hyvää Vistasta.

Microsoft kertoo, että Windows Vistan myynti rahassa mitattuna kasvoi vain 2 prosenttia, kun syksyn vuosineljännestä verrataan edellisvuoteen. Tämä on erikoista, sillä lähes kaikki tavalliset tietokoneet myydään Vistan kanssa. Vaikka yrityksissä käytetään yleensä Windows XP:tä, myydään myös yrityskoneiden mukana Vista-lisenssi.

Minikannettavat ja kehittyvät maat syinä

Microsoftin mukaan asiaan on kaksi selitystä. Toinen on minikannettavien buumi. Minikoneissa ei yleensä käytetä Vistaa, sillä se on liian raskas pieneen koneeseen. Koneet myydään Windows XP:llä tai Linuxilla.

Toinen selitys on se, että konemyynnin kasvusta suurin osa on tullut kehittyvistä maista. Niissä käyttäjät ostavat pääosin Vistan edullisempia versioita ja hinnat ovat edullisemmat. Myös piratismi on ongelma näissä maissa.

Windows Vistan kannalta tilanne ei kuitenkaan ole hyvä. Myyntiluvut kertovat myös innostuksen puutteesta Vistaan. Yritykset eivät ole innostuneet ostamaan Vista-käyttöjärjestelmiä Windows XP -koneisiinsa, eikä Vistaa saada kaupaksi kevytkannettavissa.

Tagit: Vista, Windows 7
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös