Windows XP ei suostu kuolemaan – edes lisämaksusta
Käyttöjärjestelmien käyttöluvut kertovat, että Windows XP on säilyttänyt hämmästyttävän suuren osuuden. Valmistajat myös myyvät Windows XP:tä erikoisen sitkeästi. Esimerkiksi Dell on palauttanut Windows XP:n takaisin kotikoneiden valikoimaan. XP:lle tuntuu riittävän kysyntää jopa 120 euron lisämaksusta huolimatta.
Windows Vista on ollut myynnissä nyt vajaat kaksi vuotta, ja tämän ajan se olisi periaatteessa ollut uusien tietokoneiden vakiojärjestelmä.
Windows XP edelleen 66 prosentissa koneita
Tutkimusyhtiö Net Applicationsin lukujen mukaan Windows XP:n osuus on vieläkin yli 66 prosenttia. Vuoden alussa Windows XP:n osuus oli 75 prosenttia, eli lasku on ollut yllättävän loivaa.
Windows Vista on samassa ajassa noussut noin 12 prosentista noin 20 prosenttiin. Vistan nousu on ollut yllättävän hidasta ottaen huomioon Vistan myyntiajan.
Net Applications seuraa osuuksia nettisivujen kävijöistä, joten luvut eivät ole aivan tarkkoja. Luvut kuitenkin kertovat Windows XP:n harvinaisesta sitkeydestä.
Dell palautti XP:n kotikonevalikoimaan
Tilanteeseen vaikuttaa se, että tietokonevalmistajat levittävät Windows XP:tä vieläkin, ja jopa laajentavat levitystä. Yrityskoneita on koko ajan saanut myös Windows XP:llä. Nyt Dell on ilmoittanut, että Windows XP palaa myös joihinkin kotikoneisiin.
Dell lopetti kesällä Windows XP:n saatavuuden kotikoneistaan. Nyt Windows XP on palannut valikoimaan Inspiron-koneissa. Lisähintaa Windows XP:lle tulee kuitenkin 150 dollaria (noin 120 euroa).
Lisähinta johtuu siitä, että Windows XP:tä voi myydä niin sanottuna downgrade-pakettina vain kalliimman Windows Vista Business -version yhteydessä. Koneelle voidaan näin asentaa Windows XP Pro, mutta paketin hinta nousee.








