Xbox 360 ylsi ennätysmyyntiin marraskuussa

Laaja pelivalikoima ja hinta-alet vauhdittivat myyntiä
Xbox 360 ylsi ennätysmyyntiin marraskuussa

Microsoft on ilmoittanut Xbox 360 -pelikonsolin yltäneen kaikkien aikojen ennätysmyyntiin. Syynä ovat konsolin hinnan alennukset ja laitteen myyntiä vetäneiden hittipelien tarjonta.

Microsoftin mukaan Xbox 360 -konsolia myytiin marraskuun aikana Euroopassa eniten koko Microsoftin konsolihistorian aikana. Erityisen paljon konsolin kauppa vilkastui Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa. Yhtiön mukaan sen konsoli päihitti viime kuussa myyntiluvuissa Sonyn Playstation 3 -konsolin.

Microsoft on myynyt Xbox 360 -konsoleita Euroopassa noin seitsemän miljoonaa kappaletta. Viime aikoina yhtiö on kiristänyt konsolien kilpailutilannetta jatkuvilla hinnanlaskuilla, joihin Sony ei ole vastannut.

Xbox 360 -konsolille julkistettiin viime kuussa pitkään odotettu New Xbox Experience -käyttöliittymäpäivitys. Päivityksen myötä konsolin käyttöliittymä uudistettiin ajan henkeä vastaavaksi. Uusi käyttöliittymä on saanut runsaasti kehuja, mutta myös kritiikkiä Nintendolta lainatuista Avatar-hahmoista.

Yhtiö on myös uusinut konsolien tekniikkaa, jolla on päästy eroon laitetta aiemmin vaivanneista teknisistä ongelmista.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös