Yahoo-Microsoft-sopassa taistellaan "myrkkypilleristä"
Yahoon, Microsoftin ja miljardöörisijoittaja Carl Icahnin välinen vääntö Yahoon omistuksesta saa yhä kärjekkäämpiä piirteitä. Icahn ja Yahoon johto syyttelevät toisiaan liki päivittäin. Tällä hetkellä suurin este kaupan syntymiselle on Yahoon kehittämä "myrkkypilleri".
Microsoft veti pois ostotarjouksensa Yahoosta toukokuun alussa, kun yhtiö kieltäytyi kaupasta. Käytännössä neuvottelut ovat kuitenkin jatkuneet Yahoon kokonaisesta tai osittaisesta ostamisesta. Carl Icahn on hankkinut Yahoosta miljardiluokan siivun, ja painostaa Yahoon johtoa kauppoihin.
Myrkkypilleri tekee ostamisesta hyvin vaikeaa
Tällä hetkellä riidellään Yahoon johdon rakentamasta "myrkkypilleristä". Myrkkypilleri on usein käytetty keino vältellä vihamielistä ostotarjousta. Tarkoitus on tehdä yhtiö vähemmän houkuttelevaksi ostajalle.
Yahoon tapauksessa myrkkypilleri on varsin voimakas. Yahoon työntekijöillä olisi kaupan jälkeen kahden vuoden ajan mahdollisuus jättää yhtiö. Yhtiön jättäjälle maksettaisiin tuntuvat korvaukset.
Tarjouksen idea on se, että Microsoftin oston jälkeen työntekijöille olisi käytännössä kannattavampaa lähteä yhtiöstä kuin jäädä siihen. He voisivat etsiä uuden työn, jättää Yahoon, ja kuitata palkkioksi suuret erorahat. Tarkoitus on pelotella Microsoftia suurilla joukkolähdöillä, sillä jokainen Yahoon 14 000 kokoaikaisesta työntekijästä on oikeutettu pakettiin.
Yahoon omienkin tarkastajien on kerrottu kutsuneen hanketta pähkähulluksi. Carl Icahn on arvostellut voimakkaasti Yahoon johtoa myrkkypillerin tekemisestä, ja hän yrittää saada sen pois.
Microsoftin viimeinen tarjous Yahoosta oli 33 dollaria osakkeelta. Yahoo taas ei halua myydä alle 37 dollarin hinnalla. Icahn ehdottaa myyntihinnaksi 34,4 dollaria.








