Yahoo turvautuu jätti-irtisanomisiin
Vaikeuksissa oleva internet-jätti Yahoo kertoo antavansa potkut joka kymmenennelle työntekijälleen. 15 000 työntekijän yhtiöstä vähennetään siis noin 1500 työpaikkaa. Talouden taantuma on iskenyt erityisen ikävästi juuri Yahoon liiketoimintaan. Yhtiö yrittää nyt keventää taakkaansa ja kellua vaikeiden aikojen yli.
Yahoo kärsii voimakkaasti talouden taantumasta, koska sen mainosmalli perustuu paljolti suosittujen sivustojen kalliisiin bannerimainoksiin. Tällaiset mainokset ovat kärsineet enemmän talouden epävarmuudesta kuin esimerkiksi hakukonemainokset, joista Google saa tulonsa.
Yahoon mukaan sen palveluissa käy enemmän ihmisiä kuin koskaan, ja olympialaiset sekä Yhdysvaltojen presidentinvaalit ovat vain lisänneet kävijämäärien kasvua. Mainostulot eivät ole kuitenkaan tulleet perässä.
Käyttäjämäärät kasvavat - tulot romahtivat
Yahoon liikevaihto oli heinä-elokuussa 1,79 miljardia dollaria (noin 1,3 miljardia euroa), missä on kasvua viime vuodesta vain noin prosentti.
Yahoo teki voittoa 54 miljoonaa dollaria (noin 40 miljoonaa euroa), mikä on vain kolmasosa viime vuoden voitoista. Yahoon voittoprosentti on vain noin 3, eli tulos on vaarassa kääntyä tappiolliseksi.
Yahoo yrittää saada uutta nostetta hakumainossopimuksesta Googlen kanssa. Yhdysvaltojen kilpailuviranomaiset saattavat kuitenkin rajoittaa sopimusta. Yahoo on myös harkinnut yhdistymistä nettiyhtiö AOL:n kanssa.








