Yahoon kännykkähaku toimii puhumalla
Yahoo on esitellyt uudenlaisen hakukoneohjelman matkapuhelimiin, joka tuo ensimmäistä kertaa äänikomennot laajaan käyttöön kännyköiden hakukoneissa. Hakukoneohjelman pitäisi ymmärtää puhetta, ja Yahoon mukaan sillä on yksinoikeus tekniikkaan.
Googlen ja Yahoon mielestä matkapuhelimien haut ovat hakukoneiden seuraava suuri kasvualue, ja kännykkähaun kehitykseen panostetaan suuria summia. Yahoo uskoo, että puheohjauksella se voisi saada merkittävän etulyöntiaseman esimerkiksi Googlea vastaan.
Aluksi Blackberrylle - loppuvuonna 500 laitteelle
Yahoo kertoo, että puheohjauksella terästetty kännyköiden hakukoneohjelma Onesearch on ladattavissa yhtiön sivuilta, mutta alkuvaiheessa vain RIM Blackberry -älypuhelimille. Yahoon mukaan ohjelmisto laajennetaan jopa yli 500 laitteelle vielä tämän vuoden aikana, ja tavoitteena on maailmanlaajuinen levitys.
Yahoon tekniikassa käyttäjä voi tehdä hakuja lausumalla hakusanoja ääneen. Jos mahdolliset sanat kuulostavat samalta, voi hakuohjelma antaa valikon eri vaihtoehdoista. Puhehakua ja tekstihakua voi käyttää rinnakkain.
Yksinoikeus tekniikkaan
Yahoo käyttää puheentunnistukseen Vlingo-yhtiön tekniikkaa. Vlingo on uusi pieni yritys, joka on saanut alkunsa Cambridgen yliopistosta.
Yahoo kertoo, että sillä on yksinoikeus Vlingon tekniikkaan. Yahoo uskoo itse, että juuri Vlingon kehittämä puheentunnistus muuttaa kännyköiden puheohjauksen käyttökelpoiseksi tekniikaksi.








