Yle: Sampo Pankki maksanut korvauksia yli 300 000 euroa
Sampo Pankin kohta kolme kuukautta jatkuneet ongelmat tietojärjestelmien kanssa jatkuivat yhä eilen. Maanantaina jopa 100 000 asiakasta ei päässyt nostamaan käteistä korteillaan tai maksamaan ostoksiaan, nettipankki ei toiminut kuormituksen takia ja neljä konttoria suljettiin osaksi päivää. Ylen uutisten tietojen mukaan pankki on joutunut jo tässä vaiheessa korvaamaan asiakkailleen vahinkoja 300 000 euroa.
Sampo Pankin korvauspotista kertoi Ylen tv-uutiset eilen.
Maanantaina pimeinä olleita kortteja oli joitain kymmeniä tuhansia.
Sampo Pankin korvaussumma saattaa kasvaa suuremmaksikin, koska tiedossa on yhden tai useamman ison yritysasiakkaan korvausvaateita. Pankki ei ole kuitenkaan halunnut arvioida lopullista summaa ennen kuin tilanne on ratkennut.
Sampo Pankin kilpailijat Nordean, Osuuspankit ja Tapiola ovat arvioineet saaneensa Sampo Pankista jo 50 000 asiakasta. Vielä ei ole kuitenkaan tiedossa, kuinka moni on vaihtanut kokonaan pankkia. Osa on voinut siirtää kakkostilinsä tai avata uuden tilin vanhan rinnalle.
Rahoitustarkastus on huomauttanut pankkia siitä, että ongelmien korjaamisesta pitäisi tiedottaa asiakkaille nopeammin ja täsmällisemmin.
Sampo Pankin ongelmat alkoivat pääsiäisen jälkeen, kun pankki oli siirtynyt uuden omistajansa Danske Bankin tietojärjestelmiin. Osa ongelmista sen jälkeen ei ole johtunut it-uudistuksesta, vaan esimerkiksi IBM:n tietoliikennekatkos Tanskassa katkaisi korttiyhteyksiä huhtikuussa.








