"Ymmärtävä" hakukone avautui - Microsoftia kiinnostaa
Uudenlainen tekstiä "ymmärtävä" hakukone on avautunut internetiin, ja siitä povataan seuraavaa hakukoneita uudistavaa trendiä. Markkinahuhut kertovatkin, että Microsoft harkitsee yhtiön ostamista.
Uusi Powerset-hakukone perustuu semanttiseen tekniikkaan. Esimerkiksi Googlen hakukone vain indeksoi sanat. Haun toimivuus perustuu pääosin analyysiin sivujen suosiosta.
Powersetin semanttinen tekniikka toimii siten, että sivujen lauseet yritetään ymmärtää, jolloin hakutuloksia voidaan teoriassa antaa tarkemmin.
Aluksi Wikipediaa selkokielellä
Powerset on nyt vasta beetavaiheessa, ja sen haut on rajattu Wikipedia nettitietosanakirjaan. Hakuja voi tehdä sanoilla, termeillä tai luonnollisilla kysymyksillä.
Hakuun voi vaikka kirjoittaa kysymyksen: "Kuka on Urho Kekkonen?" (tosin englanninkielellä). Vastauksen alussa kerrotaan perusasiat Urho Kekkosesta.
Uutispalvelu Cnetin lähteet kertovat, että Microsoft olisi kiinnostunut Powerset-yhtiön ostamisesta. Microsoft on yrittänyt jo pitkään vahvistaa oman hakukoneensa asemaa. Nyt kun kauppa Yahoon kanssa on ainakin toistaiseksi jäissä, voisi yhtiö olla yhä kiinnostuneempi uusien hakutekniikoiden hankkimisesta.








