Youtube-videoille voi nyt ostaa suosiota rahalla
Google on ilmoittanut taas uudesta muutoksesta Youtube-videopalveluun. Jatkossa videohauissa ja muualla palvelussa nostetaan esille myös maksettuja videomainoksia. Idea on sama kuin hakukoneessa. Mitä enemmän maksat, sitä enemmän näkyvyyttä video saa. Google haluaa nyt tosissaan tienata Youtubella rahaa.
Youtuben mainonta perustuu samaan ideaan kuin Googlen hakukoneessa käytettävä Adsense. Hakukoneessa yhdistetään tekstimainoksia tiettyihin hakusanoihin. Mitä enemmän hakusanasta maksaa, sitä ylempänä listalla se näkyy.
Youtube-mainonnassa hakusanoja yhdistetään videoihin, jolloin videoille voi ostaa enemmän näkyvyyttä. Esimerkiksi elokuvayhtiö voisi haluta liittää hakusanaan movie trailer uuden elokuvan trailer-videon. Samalla periaatteella voisi mainostaa muitakin tuotteita tai sisältöä.
Youtubeen on esitelty useita mainostustapoja
Tähän saakka Youtube on ollut Googlelle pelkkä rahareikä, ja tähän halutaan nyt nopeasti muutosta. Google on jo kokeillut ensimmäisiä videomainoksia. Lisäksi Google on tehnyt sopimuksia Hollywoodin viihdeyhtiöiden kanssa tv-sarjojen ja elokuvien tuomisesta palveluun mainosrahoitteisena.
Omien videoiden mainonta on uusin toteutettava mainosidea, joskin idea on vanha. Googlelta kysyttiinkin heti sitä, miksi hakukoneissa erinomaisesti toiminut mainosidea tuodaan videopalveluun vasta nyt. Googlen mukaan idea on haluttu kehittää mahdollisimman sopivaksi videopalveluun ennen julkaisua, mutta yhtiö myönsi myös hidastelun asiassa.








