Yritykset valittelevat it-osaajapulaa

Useimmilla tarvetta hankejohtajille ja projektipäälliköille
Yritykset valittelevat it-osaajapulaa

Pula osaavista työntekijöistä hidastaa it-projektien etenemistä, kertoo tuore kysely. Joka viides yritys kärsii selvityksen mukaan osaavan it-väen puutteesta ja joka kolmas arvioi tarjonnan vastaavan heikosti kysyntään. Useimmissa organisaatioissa on pulaa projekteja vetävistä päälliköistä, mutta puolet ilmoitti uupuvansa myös sovellusasiantuntijoita.

Ict-alan konsultointi- ja projektityötä välittävä Ework selvitti it-osaajien kysyntää ja tarvetta Suomessa. Pohjoismainen yhtiö toimii rajapintana asiakkaiden ja it-yrittäjien välissä, ja se on selvittänyt ensimmäistä kertaa Suomessa, millaiselle työlle on huutavin kysyntä. Kyselyyn vastasi 180 tietohallinnon päättäjää ja hankinnoista vastaavaa suurista yrityksistä ja julkishallinnosta.

Kolme neljästä yrityksestä ilmoitti kaipaavaansa hankejohtajia ja projektipäälliköitä. Reilut puolet ilmoitti tarvitsevansa lisää koodaajia tai sovellussuunnittelijoita. Tämä ei kuitenkaan kerro etsittävien ihmisten määrästä, sillä sovellusasiantuntijoita voidaan tarvita useampia.

Ulkoistaminen on yleistynyt voimakkaasti. Vain yhdeksän prosenttia vastaajista ilmoitti koko it-henkilöstön olevan omilla palkkalistoilla.

Ework Nordicin toimitusjohtaja Elina Liehu kertoo Tietokoneelle, että tästä huolimatta yritykset tarvitsevat silti apua hankkeiden kilpailuttamiseen ja ostamiseen, mikä näkyy it-osaajien tarpeen rakenteessa. Alihankkija vastaa koodauksesta ja muusta suorittavasta työstä, mutta omassa talossa tarvitaan projektijohtamisen osaamista.

Elina Liehu ei halua ottaa kantaa koulutuspoliittisiin kysymyksiin sen suhteen, miten it-osaajien tarjontaa ja työn kysyntää voisi kohdistaa paremmin. Tämä on ymmärrettävää, koska tekijöiden ja työn yhdistäminen on Eworkin bisnestä.

"Toimintamme perustuu siihen, että saamme kysynnän ja tarjonnan kohtaamaan. Toimimme yritysten kanssa, ja haluamme rohkaista myydä osaamistaan yrittäjänä."

Ework on kaikissa Pohjoismaissa toimiva konsultointiyhtiö. Se on perustettu vuonna 2000, ja toiminut Suomessa kolme vuotta. Liikevaihtoa kertyi viime vuonna noin 130 miljoonaa euroa, josta 13,3 miljoonaa Suomessa.

Yritykset valittelevat it-osaajapulaa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös