Yritykset välttelevät Vistaa Suomessa – osa hyppää Windows 7:ään
Kello käy vääjäämättä kohti Windows 7:ää. Moni yritys ei aio enää välissä päivittää Vistaan. Talouden epävarmuus vähentää myös päivityshaluja.
Vasta 10 prosenttia tutkimusyhtiö Market-Vision tutkimukseen vastanneista suuryrityksistä ja julkishallinnon organisaatiosta on päivittänyt Windows Vistaan, ja kolme neljästä aikoo siirtää päivitystä jopa vuoteen 2010.
Analyytikko Mika Rajamäki Market-Visiosta sanoo Tietokone-lehdelle, että vähäisiin päivityshaluihin vaikuttavat useat tekijät. 44 prosenttia vastaajista ilmoitti syyksi epäyhteensopivuuden nykyisten järjestelmien ja laitteistojen kanssa. Rajamäki kertoo, että moni vastaajista kertoi vapaissa perusteluissa aikeeksi siirtyä suoraan Windows 7:ään.
Rajamäki sanoo, että monet vastaajista ovat kertoneet yrityksen strategiaksi hypätä joka toisen käyttöjärjestelmän yli. Jos siis XP:hen on aikanaan päivitetty, ei Vistaan ole ollut aikeita siirtyä.
Näitä ajatuksia ovat vahvistaneet spekulaatiot siitä, että Windows 7 voisi tulla markkinoille jo kesällä 2009. Virallinen aikataulu on Microsoftin mukaan yhä vuoden 2010 alku.
Suurin osa pysynyt Windows XP:ssä
Tämän vuoden loppuun mennessä Market-Vision mukaan noin 12 prosenttia kyselyyn vastanneista on siirtynyt Vistaan, ja ensi vuonna siihen arvioi siirtyvän noin 15 prosenttia vastaajista. Yleisin syy päivittämisen on Rajamäen mukaan ollut pakko. Yrityksen vanhemmalle alustalle on saattanut loppua.
Aiemmissa Market-Vision Vista-tutkimuksissa jopa puolet vastanneista yrityksistä arvioi siirtyvänsä tänä vuonna Vistaan, eli päivitykset ovat jääneet aiemmin arvioitua vähemmälle.
Erityisen vastahakoisia on oltu suurimmissa yrityksissä. Tutkimukseen vastasi 25 yritystä, joiden liikevaihto on 500 miljoonaa euroa tai enemmän. Näistä yksikään ei ollut päivittänyt Vistaan.
Tutkimukseen vastanneista organisaatioista, jotka eivät ole vielä aloittaneet Vista-päivityksiä, jopa 90 prosenttia on uusien koneiden yhteydessä palauttanut esipäivitetyn Vistan tilalle Windows XP:n.
Talouden epävarmuus vähentänyt päivitysaikeita
Mika Rajamäki sanoo, että taloustilanteen epävarmuus näyttää vähentävän päivityshaluja. Myös yritysten it-laitehankinnat voivat laskea ensi vuonna kuluvaan vuoteen nähden.
Selvitykseen vastanneet julkiset organisaatiot ovat innokkaammin siirtymässä Vistaan. Rajamäki arvioi tämän johtuvan siitä, että yritykset reagoivat nopeammin taloustilanteen muutoksiin, kun taas kunnissa ja valtiolla hankintoja tehdään tasaisemmin.
Vistan heikko menestys suuryrityksissä on ollut iso pettymys myös pc-valmistajille. Ne olivat toivoneet Vistan vauhdittavan rutkasti laitekauppaa.
Market-Vision tutkimukseen vastasi lokakuuhun mennessä 231 organisaatiota, joista 49 edusti julkishallintoa. Yritysten osalta rajaus oli 10 miljoonan euron liikevaihto tai suurempi, julkishallinnon osalta rajana vähintään 100 hengen organisaatio. Market-Visio myy nyt kolmatta kertaa tehtyä tutkimustaan nettisivuillaan.








