Yritys kielsi kännykän käytön autoillessa
AGA kuljettaa usein vaarallisia kaasuja, mutta kännykkäkielto koskee myös esimerkiksi myyntiedustajia ja johtajia.
Kännykän käyttö autoillessa puhuttaa ja jakaa mielipiteitä. Kansainvälinen kaasuyhtiö AGA on tehnyt radikaalin ratkaisun ja kieltänyt Suomessa työntekijöiltään kännykän käytön autoillessa. Kielto koskee myös hf-laitteita, ja sääntöä perustellaan työntekijöiden ja yleisön turvallisuudella.
Kaasuja käytetään ja kuljetetaan hyvin monien teollisuudenalojen tarpeisiin, mutta AGA:ssa vuoden alussa voimaan tullut sääntö koskee muitakin työsuhdeautolla liikkuvia, esimerkiksi myyntiedustajia.
Markkinointi- ja myyntijohtaja Pauli Toiviainen kertoo Tietokoneelle, ettei uuteen käytäntöön mukautuminen ole aluksi aivan helppoa. "Käytäntö on vielä hakusessa sen suhteen, miten eri tilanteissa toimitaan. Periaate on se, että pysähdytään aika ajoin ja soitellaan", sanoo Toiviainen. "Tässä täytyy suunnitella työviikko aivan eri tavalla."
AGA toimii koko Suomessa, ja etenkin pohjoisessa saatetaan ajaa satoja kilometrejä päivässä. Monet ovat hyödyntäneet pitkät automatkat ja hoitaneet puheluita. "Jotkut työntekijät ovat kokeneet, että puhelimeen puhuminen on ollut paras tapa pitää itsensä hereillä", Toiviainen sanoo.
"Työntekijöiden suhtautuminen on ollut kaksijakoinen. Kaikki ymmärtävät miksi näin tehdään, eli että on tämä turvallisuuskysymys. Tutkimukset puoltavat sitä, että huomiokyky selvästi heikkenee kännykkää kätytäessä. Se kysymys on vaikeampi, kuinka kaikki työt jatkossa tehdään."
Lainsäädäntökin tiukkenee
AGA on osa kansainvälistä Linde Group -konsernia, joka yhdistyi BOC-konsernin kanssa. Kännykän käyttökielto on tullut emoyhtiön tasolta. Suomessa yhtiöllä on useilla paikkakunnilla noin 350 työntekijää.
Käytäntö ei ole Suomessakaan aivan poikkeuksellinen. Shell-konsernilla on ollut kännykän käyttökielto tiettävästi jo pidempään, ja S-ryhmän ostama Esso-ketju on myös toteuttanut samanlaisen ohjeistuksen.
Pauli Toiviainen myöntää, että Linde Groupille kyse on myös siitä, ettei turvallisuustilanne ole ollut aivan yhtä hyvä kuin kilpailijoilla, ja uudella säännöllä halutaan nostaa turvallisuuden painoarvoa.
Nykyisin kännykkään saa lain mukaan puhua autossa vain, kun molemmat kädet ovat vapaana ajamiseen eikä kuljettajan keskittyminen häiriinny liikaa.
Liikenne- ja viestintäministeriö aikoo tiukentaa rangaistusasteikkoa siten, että kännykkään ilman hf:ää puhuva voi menettää ajokorttinsa








