Yritysten ympäristökampanjat ovat puhdittomia

Raha säästyisi yhdessä ympäristön kanssa
Yritysten ympäristökampanjat ovat puhdittomia

Yritysten ympäristötietoisuus kasvaa kohisten, mutta kauniit ajatukset eivät vain tahdo edetä tekojen asteelle. Lexmark tutkitutti pk-yritysten toimia ympäristökuorman vähentämiseksi. Usein käy niin, että kuormitus sen kuin kasvaa, vaikka pyrkimys olisi päinvastaiseen.

Hieman yli puolet vastaajista pitää toimistopaperin haaskausta suurimpana ympäristökuormana. Paperinkulutuksen vähentäminen ei näytä olevan helppoa, sillä kuusi pk-yritystä kymmenestä myönsi tulostemäärien kasvaneen kahden viime vuoden aikana. Vain 17 prosenttia oli onnistunut pienentämään tulostettujen sivujen määrää.

Tutkimuksessa oli mukana noin 1400 alle 250 henkilöä työllistävää pk-yritystä seitsemästä maasta.

Moni jo havahtunut

51 prosenttia vastaajayrityksistä kertoi, että niillä on ympäristöstrategia laadittuna. Sen puitteissa ollaan hyvin yleisesti valmiita sammuttamaan sähkölaitteita, kierrättämään värikasetteja ja lukemaan asiakirjoja näytöltä. Nämä toimet on omaksuttu lähes kaikissa kyseisissä yrityksissä. Kaksipuoleiseen tulostukseen on siirrytty joka viidennessä ympäristöstategian laatineessa yrityksessä.

"Pk-yrityksien tulisi huomata, että kustannusten vähentämisellä ja ympäristöstrategioiden käyttöönotolla ovat usein samanlaiset menettelytavat ja samantyyppiset tulokset", maajohtaja Pekka Sinervo Suomen Lexmarkilta huomauttaa.

Lexmark opstaa yrityksiä ympäristöystävällisemmän tulostuksen maailmaan. Se neuvoo muun muassa tulostamaan paperin molemmille puolille ja useampia sivuja samalle arkille. Tulostinten jakaminen ja esikatselun käyttäminen säästävät myös ympäristöä, samoin riittovärikasetit ja kasettien kierrätysohjelmat.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös