Zune ei ehdi Eurooppaan tänä vuonna

Lehti: vasta kolmas sukupolvi euroalueelle
Zune ei ehdi Eurooppaan tänä vuonna

Microsoft julkaisi Amerikassa ensimmäinen Ipod-soittimien kilpailijaksi tarkoitetun Zune-mediasoittimen vuoden 2006 lopussa. Soittimen toinen sukupolvi ehti markkinoille vuoden 2007 loppupuolella. Laitteen julkaisua Euroopassa on odotettu jo pitkään, mutta Microsoftilta tihkuneiden tietojen mukaan odotus jatkuu edelleen.

Ranskalaisen Les Echos -lehden saamien tietojen mukaan eurooppalaiset saavat odottaa Zunea vielä pitkän tovin. Lehden mukaan Zune julkaistaan Euroopassa vasta kun laitteen kolmas sukupolvi valmistuu vuoden 2009 alussa. Microsoft ei tuttuun tyyliin ole vahvistanut tai kiistänyt tietoja.

Microsoftin Zunen toinen sukupolvi toi mukanaan paremmat videotoisto-ominaisuudet ja tuen Microsoftin nettipalvelusta hankittaville peleille. Kolmannen sukupolven uudistukset saattaisivat analyytikkojen mukaan liittyä videovuokraukseen, sillä Microsoft on viime aikoina keskittynyt aihealueeseen voimakkaasti Xbox 360 -konsolin videovuokrauspalvelun kautta.

Microsoftin mediasoitin on jäänyt kauas Applen Ipod-soittimien myynnistä. Amerikassa Zunesta on kaupan neljän ja kahdeksan gigatavun flash-muistia käyttävät mallit. Näiden lisäksi valikoimissa on kiintolevyä käyttävät 30 ja 80 gigatavun mallit.

Tagit: Ipod, Zune
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös