29.9.2009 2 uutista
Matkapuhelimet pienenevät edelleen
Matkapuhelimien koko on kutistunut historian aikana jatkuvasti. Myös puhelimien paksuus alkoi pudota nopeasti, kun Motorolan suosittu Razor-puhelin aloitti ohuiden mallien trendin.
Google Project 10^100: parhaat ideat äänestykseen
Google aloitti viime vuoden syyskuussa projektin, jossa etsitään mullistavia ideoita, joilla voi auttaa mahdollisimman monia ihmisiä. Parhaiden ideoiden toteutukseen sijoitetaan kymmenen miljoonaa dollaria. Vastakaiku hankkeelle oli niin valtava, että Googlelta kului yli vuosi ehdotusten seulomiseen. Nyt ehdotuksista on valittu 16 parasta, ja nettiäänestys on alkanut.
28.9.2009 15 uutista
Microsoft Barrelfish – uudenlainen käyttöjärjestelmä
Microsoft kehittää Windowsin rinnalla muitakin käyttöjärjestelmiä tutkimushankkeissaan. Yksi näistä on Barrelfish, jonka ensimmäinen julkinen versio on nyt julkaistu. Barrelfish yrittää mullistaa moniydinprosessorien käytön.
Päivän softa: Luo pdf-tiedostoja helposti ja ilmaiseksi
Pdf-tiedosto on usein hyvä vaihtoehto liitetiedostojen lähettämiseen. Sen luomiseen ei tarvita kallista Adobe Acrobatia, sillä pdf-tiedostoja voi tuottaa esimerkiksi ilmaisella Solid pdf Creatorilla.
Microsoft ja Google vääntävät selainturvasta
Kun Google ilmoitti viime viikolla kehittäneensä tavan, jolla sen Chrome-selainta voidaan ajaa lisäosana Internet Explorerin sisällä, kukaan ei odottanut Microsoftin ilahtuvan uutisesta. Microsoft ei reaktiollaan yllättänyt. Se on syyttänyt viritelmän heikentävän IE:n tuetoturvaa. Google torjuu puheet.
DNA loi 120 uutta työpaikkaa
Viime aikoina it-yritysten henkilöstömääriin liittyvistä uutisista on saatu lukea kerta toisensa jälkeen väen vähentämisestä. DNA tuo trendiin piristävän poikkeuksen tarjoamalla haettavaksi 120 uutta työpaikkaa kahdessa puhelinpalvelukeskuksessaan.
Pirate Bay -farssi pahenee: ostajan omaisuus takavarikkoon
Ruotsalaisen Global Gaming Factory -yhtiön hanke ostaa Pirate Bay -nettipalvelu on jo aikaa sitten muuttunut täydeksi kaaokseksi. Nyt tilanne on vain pahentunut. Ostajayhtiön toimitusjohtaja on luvannut Pirate Bay -oston vakuudeksi oman omaisuutensa. Nyt oikeus on ottanut omaisuuden omaan hallintaansa suurien velkojen vuoksi.
Poliisi avaa pian ilmiantosivustonsa
Monet kansalaiset tarkkailevat mielellään toisiaan epäilyttävien asioiden pelossa, ja poliisi haluaa hyödyntää tämän tiedon uudessa nettivihjejärjestelmässään. Poliisi aikoo avata vielä loppuvuonna palvelunsa, jonne epäilemänsä rikokset voi ilmoittaa.
Netti aiheuttaa stressiä monelle
Netinkäyttäjältä nousee savu korvista, jos sivut eivät toimi jouheasti. CA:n teettämän tutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista kuluttajista syyttää verkkosivujen omistavia yhtiötä "nettistressin" aiheuttamisesta. Yleisimmäksi syyksi vaivaan nimetään hitaasti latautuvat sivut.
Minikannettavabuumi kiihdyttää siruvalmistusta
Maailman suurimpiin puolijohteiden sopimusvalmistajiin kuuluva TSMC kiihdyttää Intelin Atom-sirujen tuotantoa. Teollisuuslähteiden mukaan niiden kysyntä kasvaa talouskriisin helpottuessa tuntuvasti.
Selaa uutisia
| Näytä | Otsikot ja tiivistelmät Otsikot |
| Järjestys | Uusimmat ensin Luetuimmat ensin Kommentoiduimmat ensin |
| Ryhmittely | Päivä Viikko Kuukausi Vuosi |
| Julkaisuaika |
Tänään
Eilen
Toissapäivänä
|
| Hakusanat |
Uusimmat softaesittelyt
- Foobar2000 1.1.11 Kevyt ja monipuolinen musiikkisoitin päivittyi
- Doodle Sovi yhteismenojen aikataulu helposti
- Recuva 1.42 Palauta poistettuja tiedostoja helposti
- CdBurnerXP 4.4.1 Poltto-ohjelmien parhaimmistoa
- ZoneAlarm Free Antivirus + Firewall 2013 Ilmainen virustorjunta ja palomuuri samassa paketissa
IT-työpaikkailmoitukset
- Embedded Software Engineer Adecco
- Key Account Manager Signal Partners Oy
- IT-Järjestelmäasiantuntijaa Rapala
- 20 teknistä asiakaspalvelijaa Hämeenlinnaan Logica
- PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ (Oulu) Manpower Professional
- Henkilöstökonsultti/IT Eilakaisla
- B-to-B -myyjä (Espoo) Go On Yhtiöiden asiakasyritys








