20 miljoonaa Playstation 3:a myyty

PS3 jäämässä kuitenkin edelleen Xbox 360:sta ja Wiistä
20 miljoonaa Playstation 3:a myyty

Marraskuussa 2006 Japanissa sekä Pohjois-Amerikassa ja maaliskuussa 2007 Euroopassa julkaistu Playstation 3 on ylittänyt 20 miljoonan myydyn konsolin merkkipaalun.

Konsolien myyntimääriä seuraava Vgchartz arvioi Playstation 3:n myyntilukujen ylittäneen 20 miljoonan rajan tammikuun lopussa. Myyntivauhdissa PS3 on ollut Xbox 360:a edellä, mutta vuoden kauemmin markkinoilla ollutta Xbox 360:a on myyty yhteensä noin kahdeksan miljoonaa kappaletta PS3:a enemmän.

Ero Nintendon Wiihin on vieläkin suurempi. Wiihin verrattuna PS3:n myynti on ollut puolet hitaampaa ja kokonaismyynnissä Wii on Vgchartzin tilastoissa yli 26 miljoonaa konsolia PS3:a edellä.

Viime kuukausien aikana Playstationin myynti on jäänyt Wiistä ja myös selvästi hintaleikkauksista piristyneen Xbox 360:sta. Xbox 360:n myynti oli tammikuun viimeisellä viikolla lähes 220 000 konsolia, kun Playstation 3 jäi alle 150 000:een. Wii hallitsee edelleen myyntitilastoja yli puolen miljoonan konsolin viikkomyynnillä.

PS3 ylittää tänä vuonna Gamecuben ja myös ensimmäisen Xboxin myyntimäärät, mutta ensimmäisen Playstationin yli sadan miljoonan ja Playstation 2:n peräti 140 miljoonan myydyn konsolin rajan ylittämiseen menee PS3:n nykyisellä myyntivauhdilla vielä vuosia.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös