3d-elokuvat kotiteatteriin, ja 3d-lasit myös peleihin

Nvidia ja Panasonic tuovat 3d:tä koteihin
3d-elokuvat kotiteatteriin, ja 3d-lasit myös peleihin

3d-elokuvista on tullut nopeasti elokuvateattereiden vakiohupia myös Suomessa. Nyt Panasonic on esitellyt laitesarjan, jolla samat 3d-elokuvat voi tuoda kotikatsojien riemuksi. Aidon tuntuinen 3d-efekti saadaan tehtyä melko yksinkertaisella tekniikalla. CES-tapahtumassa Nvidia esitteli puolestaan saman tekniikan peleille. Pelimaailmat ovat jo valmiiksi kolmiulotteisia, ja nyt ne voi myös nähdä 3d:nä.

Kolmiulotteisen vaikutuksen luomiseen vaaditaan se, että vasemmalle ja oikealle silmälle voidaan näyttä hieman erilainen kuva. Varsinkin Yhdysvalloissa tähän käytetään elokuvateattereissa valon polarisaation muuttamista ja vastaavia laseja.

Kuvaa vuorotellen eri silmille

Televisiossa tai tietokoneen näytöllä tämä ei normaalisti onnistu, joten Panasonic ja Nvidia ovat turvautuneet erilaiseen ratkaisuun. Siinä silmälasit pimentävät vuorotellen 3d-silmälasien toisen linssin, jolloin kuva näkyy aina vain toiseen silmään kerrallaan. Tämä tehdään erittäin nopeassa tahdissa ja tarkasti synkronoituna. Televisio näyttää vuorotellen vasemmalle ja oikealle silmälle tarkoitettuja kuvia.

Panasonic on esitellyt tekniikkaa aiemminkin Japanissa, mutta nyt se aiotaan tuoda Yhdysvaltojen markkinoille. Pakettiin kuuluvat lasit, blu-ray-soitin ja suuri 103 tuuman plasmanäyttö. Näillä voidaan esittää teräväpiirtotasoista 3d-kuvaa.

Nvidialta pelipaketti 3d-laseilla

Nvidia käyttää samaa perusideaa, mutta ja se soveltuu periaatteessa sekä peleihin että elokuviin. Nvidia Geforce 3D Vision -lasit maksavat vajaat 200 euroa, ja niiden avulla voi toteuttaa peleihin 3d-ilmiön.

Kunhan tietokoneen näyttö pystyy vähintään 120 hertsin virkistystaajuuteen, voi tietyt pelit näyttää kolmiulotteisena.

Tagit: 3d
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös