3g-kytkykauppaan uudet säännöt torstaina
Kytkyliittymän kuukausimaksu muodostuu puhelimesta, puheluminuuteista, tekstiviestien määrästä ja datapaketista. Jatkossa paketti on saatava 24 kuukauden lisäksi myös 12 kuukaudeksi. Kuvassa Elisan pakettilaskuri.
Kännyköiden ja liittymien kytkykaupasta tulee Suomessa pysyvä ilmiö torstaista 2. huhtikuuta alkaen. Uuden lain astuessa voimaan kuluttajan asema paranee monin tavoin. Kuluttajavirasto pitää sopimuksesta eroon pääsemistä yhä liian vaikeana ja neuvoo kuluttajia tutustumaan ehtoihin.
Kytkysopimuksen enimmäispituus on jatkossakin 24 kuukautta, mutta kuluttajalla on oikeus saada myös 12 kuukauden sopimus. Laki ei tosin määrää, että vuoden sopimuksen pitäisi olla yhtä edullinen.
Sopimuksesta voi päästä eroon kesken sopimuskauden aiempaa helpommin, mutta asiakas joutuu yleensä maksamaan loppuajalta puhelimen kustannukset. Kulut joutuu maksamaan, vaikka syynä olisi esimerkiksi tyytymättömyys operaattorin heikkoon asiakaspalveluun.
Aiemmin sopimuksesta pääsi kesken kauden irti lähinnä vakavan sairauden, työttömyyden tai muun maksuvaikeuden takia.
Laskujen kertymistä pystyy seuraamaan paremmin, koska operaattoreiden on pakko tarjota kaikille asiakkailleen maksutonta saldonilmoitusta.
Kuluttajavirastolta ohjeita
Kytkykauppa on sallittu esimerkiksi 3g-puhelimille ja -modeemeille, tietokoneille ja @450-päätelaitteille. Se on kielletty vain tavallisilta 2g-puhelimilta. 2g-laitteissakin poikkeuksen muodostavat gsm-pöytäpuhelimet ja -turvapuhelimet.
Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) on ollut lisäksi huolissaan Apple Iphone 3g:n myyntitavasta, jossa tiettyä päätelaitetta ei voi ostaa lainkaan ilman liittymäsopimusta.
Lindén ilmoitti, että tähän voidaan tulevaisuudessa puuttua tiukentamalla lakia, jos ilmiö yleistyy. Toistaiseksi Iphone 3g:n myynti saa siis jatkua Soneran liittymäpakolla.
3g-kytkykauppaa ovat Suomessa kannattaneet isoimmat teleoperaattorit Elisa ja Teliasonera. DNA taas on vastustanut järjestelmää, jota yhtiö on kritisoinut kilpailua heikentäväksi ja kuluttajille maksuvaikeuksia aiheuttavaksi.
Kuluttajavirasto on julkaissut nettisivuillaan ohjeet kytkykaupan pelisäännöistä kuluttajille.








