@450-laajakaista 2 Mbit/s nopeuteen piakkoin

Digitan tavoite saada yhä ennen kesää
@450-laajakaista 2 Mbit/s nopeuteen piakkoin Leadtek on tuonut markkinoille usb-modeemin, jolla Digitan flash-ofdm- eli @450-verkkoon pääsee helposti kannettavalla ja pöytäkoneella.

Valtioneuvosto vahvisti kuluneella viikolla asetusmuutoksen, jonka ansiosta erityisesti haja-asutusalueiden langattomat laajakaistanopeudet paranevat. Digitan @450-verkko saa lisää kapasiteettia siten, että asiakkaille tarjottava korkein nimellisnopeus tuplaantuu megabitistä kahteen megabittiin.

Asetusmuutos tulee voimaan jo perjantaina 13. maaliskuuta. Sen jälkeen nopeuksien nostamiselle ei ole hallinnollisia esteitä.

Liiketoimintajohtaja Juha Malmberg Digitasta kertoo Tietokoneelle, että tavoite on lanseerata 2 Mbit/s nimellisnopeuden palvelu ennen kesää. Tarkka ajankohta ei ole tiedossa.

Tavoite ei tule yllätyksenä, ja Tietokone kertoi siitä jo joulukuussa. Liikenne- ja viestintäministeriö on tukenut nopeuksien nostamista alusta lähtien syrjäseutujen laajakaistatarjonnan parantamiseksi.

Kuluttajahinnoista päättävät verkon palveluoperaattorit. Tällä hetkellä 1 Mbit/s -palvelu maksaa operaattorista riippuen noin 40 euroa kuukaudessa, eli suunnilleen saman verran tai hieman vähemmän kuin kiinteä 1 Mbit/s yhteys haja-asutusalueilla.

Digitan verkossa on nyt reilut 12 000 liittymää, jotka jakautuvat Lynxnetin, Fujitsu Servicesin ja Teliasoneran liittymien kesken. Digitan taannoin ilmoittamasta 100 000 käyttäjän tavoitteesta ollaan siis vielä kaukana. Verkon käyttö voi lisääntyä tuntuvasti, jos Teliasonera lopulta toteuttaa aikeensa sulkea kiinteitä adsl-liittymiä syrjäseuduilla.

Tässä vaiheessa Digitan @450-verkon peittoalueen vaatimus on 99 prosenttia väestöstä, mutta yhtiön omasta hakemuksesta peittovaatimukseksi nostetaan 99,9 prosenttia vuoden 2010 loppuun mennessä. Nykyinenkin peittovaatimus tarkoittaa sitä, että ulkopuolelle jää vain pari tuhatta kotitaloutta, ja nyt tavoitteena on siis päästä vielä pidemmälle.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös