Älypuhelinkisa kovenee, Nokia jyrää yhä
Nokian vahvuus on suuri määrä eri hintaluokan S60-puhelimia, jotka ovat vedonneet erilaisiin ostajiin. Kosketuspuhelinten puuttuminen tähän asti on kuitenkin heikentänyt suosiota.
Talouden hidastuminen ehti iskeä jo loppuvuodesta 2008 älypuhelinten kauppaan, laskee tutkimusyhtiö Gartner. Sen mukaan älypuhelinten myynnin kasvu jäi loka–joulukuussa enää 3,7 prosenttiin, kun koko vuoden kasvuluvuksi 13,9 prosenttia. Viime vuonna myydyistä noin 139 miljoonasta älypuhelimesta Nokian osuus oli yli 60 miljoonaa, ja Nokian osuus laski epäiltyä vähemmän. Myyntiään kasvattivat selvästi RIM, Apple ja HTC.
Nokian markkinaosuus on siis laskenut, mutta se toimitti viime vuonna yhä enemmän laitteita kuin kolme seuraavaa eli RIM, Apple ja HTC yhteensä. Nokian viime vuoden osuudeksi kertyi lähes 44 prosenttia edellisvuoden yli 49 prosenttiin nähden. Kanadalainen RIM kasvoi hurjasti alle 10 prosentista liki 17 prosenttiin.
Apple Iphonea taas meni viime vuonna toimituksiin yli 11 miljoonaa tai kahdeksan prosenttia. Myyntimäärät siis yli kaksinkertaistuivat edellisvuoden reiluun melkein kolmeen miljoonaan Iphoneen nähden.
Gartner toistaa jo aiemmin kuullut arviot siitä, että Nokian kilpailijat ovat saaneet markkinaosuuksia, koska ne ovat pystyneet tarjoamaan Nokiaa houkuttelevampia laitteita ja kosketuskäyttöliittymiä.
Blackberry jo toiseksi käytetyin mobiilialusta
Nokian ja Japanilaisen Sharpin loppuvuoden lasku veti käyttöjärjestelmien kilpailussa Symbianin osuus noin 47 prosenttiin edellisvuoden yli 62 prosentista.
Blackberry-laitteiden suosio on lisääntynyt siinä määrin, että niiden alusta on jo Symbianin jälkeen toiseksi käytetyin. Loka–joulukuussa jo lähes joka viides älypuhelin perustui kanadalaisen valmistajan ohjelmistoon. Taakse jäivät niin Microsoftin Windows Mobile (reilut 12 prosenttia) ja Apple Iphone OS (vajaat 11 prosenttia).
Nokian kannalta huono kehityssuunta on se, että loppuvuodesta alkaen älypuhelinten myynti on lisääntynyt lähinnä Pohjois-Amerikassa, jossa yhtiö on heikoimmillaan Applea ja RIM Blackberryjä vastaan. Sen sijaan Aasiassa ja Euroopassa kasvu on lähes pysähtynyt, ja pessimistiset arviot ennustavat vuodelle 2009 jopa laskua.
HTC Touch Pro yhdistää kosketusnäytön ja qwerty-näppäimistön, jotka ovat olleet houkutteleva yhdistelmä. Nokia yrittää samaa Nokia N97:ssä.








