AMD: kaksi julkistusta ajoi Intelin likaisiin temppuihin

Athlon ja Opteron aiheuttivat paniikkia Intelillä
AMD: kaksi julkistusta ajoi Intelin likaisiin temppuihin

Intel ja AMD sekä Euroopan unionin kilpailuviranomaiset selvittelevät syytteitä, joiden mukaan Intel olisi käyttänyt laittomia keinoja AMD:n kampittamiseen. AMD:n lakijohtajan mukaan Intel ei olisi syyllistynyt kovaan peliin koko ajan, vaan erityisesti kaksi AMD:n julkistusta aiheutti paniikkia Intelillä.

AMD:n lakiasioiden johtaja Tom McCoy kertoo uutispalvelu Cnetin haastattelussa, että AMD:n mielestä Intelin rikkeet keskittyivät kahteen ajankohtaan. Ensimmäinen oli vuonna 1999, jolloin AMD julkaisi menestyksekkään Athlon-arkkitehtuurinsa.

AMD: pelästyminen johti likaisiin temppuihin

McCoyn mukaan Intel pelästyi silloin ensimmäisen kerran kunnolla AMD:n noususta, ja aloitti kovempien keinojen käytön. AMD ja EU syyttävät Inteliä siitä, että se antoi pc-valmistajille erikoisalennuksia, jos ne eivät käyttäisi AMD:n prosessoreja. Tämä rikkoisi kilpailulakeja.

AMD:n mielestä toinen hyökkäysaalto olisi alkanut vuonna 2003 kun AMD julkaisi palvelimien Opteron-prosessorin. Opteron oli monilta teknisiltä ratkaisuiltaan vuosia Inteliä edellä. McCoyn mukaan Intel olisi taas turvautunut likaisiin temppuihin.

Intel ei kommentoi asiaa, kertoo Cnet.

Tagit: Intel, Komissio
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös