AMD nappasi markkinaosuuksia Inteliltä

Kilpailuvalttina suorittimien hinta
AMD nappasi markkinaosuuksia Inteliltä

Taistelu prosessorimarkkinoilla kiihtyy. Vuoden alussa Intelin pahin kilpailija AMD onnistui pitkästä aikaa nappaamaan lisää markkinaosuutta Inteliltä.

Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä AMD:n markkinaosuus kasvoi tutkimusyhtiö IDC:n mukaan 4,6 prosenttia 22,3 prosenttiin. Vastaavasti Intelin markkinaosuus putosi 4,7 prosenttia 77,3 prosenttiin.

IDC:n analyytikko Shane Raun mukaan AMD:n nousun takana on erityisesti alkuvuonna julkaistut Phenom II -prosessorit. Uusien suorittimien kilpailuvalttina on ollut erityisesti hinta, joka on tuntuvasti Intelin tuoreita Core i7 -siruja edullisempi.

Uuden 45 nanometrin tuotantotekniikan ansiosta Phenom II -sirut ovat edullisempia valmistaa ja myös aiempia suorittimia energiatehokkaampia.

Vaikka määrällisesti merkittävin kasvu kertyi työpöytäsuorittimista, onnistui AMD kasvattamaan hieman menekkiään myös kannettavissa tietokoneissa. Ensimmäisellä neljänneksellä yhtiön markkinaosuus mobiilisiruissa kasvoi 15 prosenttiin, jossa kasvua viime vuoden loppuun kertyi 4,7 prosenttia.

Markkinaosuuden kasvu on AMD:lle tärkeää, sillä yhtiö on kärsinyt pitkään talousongelmista.

Tagit: AMD, Intel
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös