AMD: pahin vielä edessä
Prosessorivalmistaja AMD teki vuoden ensimmäisellä neljänneksellä huimat tappiot. Yhteensä takkiin tuli kolmen kuukauden aikana yli 416 miljoonaa dollaria.
Tiukasta kuluohjelma huolimatta AMD ei ole saanut tappiokierrettään katkaistua. Yhtiö teki ensimmäisellä neljänneksellä 1,17 miljardin dollarin liikevaihdolla tappiota 416 miljoonan dollarin edestä.
Viime vuonna vastaavaan aikaan yhtiö valui 1,5 miljardin liikevaihdolla tappiolle 358 miljoonan edestä.
AMD:n toimitusjohtaja Dirk Mayer näkee yhtiön tuloksessa myös paljon perustaa toiveikkuudelle. Mayerin mukaan lupaavaa on erityisesti AMD:n kyky kasvattaa prosessoriyksikön liikevaihtoa erittäin haastavassa taloudellisessa tilanteessa.
AMD:n pahin kilpailija Intel julkaisi oman tuloksensa alkuvuodelta aiemmin. Intelin mukaan markkinoilla on havaittavissa toiveikkuutta, ja pahimmat ajat ovat jo takana.
AMD:n ennustaa huomattavasti synkempiä näkymiä, ja odottaa liikevaihdon laskevan edelleen toisella neljänneksellä.








