AMD-valmistaja ei tingi tavoitteistaan
AMD:sta alkuvuonna erotettu valmistusyhtiö Globalfoundries on esitellyt tulevaisuuden suunnitelmiaan Computex 2009 -messuilla Taiwanissa.
Yhtiön valmistusjärjestelmien johtaja Tom Sonderman paljasti Luther Forestiin nousevan tehdashankkeen olevan edelleen aikataulussa. AMD:ltä peritty tehdashanke tähtää erittäin modernin prosessorien tuotantolaitoksen rakentamiseen, mutta hankkeen aikataulun on epäilty myöhästyvän useaan otteeseen.
Uuden tuotantolaitoksen valmistuminen on Globafoundriesille elintärkeää, sillä uuden tuotantolaitoksen myötä yhtiö pääsee valmistamaan uuden tekniikan siruja kilpailukykyisin kustannuksin.
Vanhemman tuotantoprosessin sirut keskitetään Saksaan
Sondermanin mukaan yhtiö aikoo keskittää 45 ja 40 nanometrin tuotannon Fab 1-tehtaalleen Saksan Dresdenissä. Luther Forestin teknologiakampukselle Saratogaan rakennettava Fab 2 -tehdas tulee valmistuessaan keskittymään suoraan edistyneeseen 28 nanometrin valmistusprosessiin vuonna 2011.
Globalfoundriesin suunnitelmat kiinnostavat erityisesti sijoittajia sekä potentiaalisia uusia asiakkaita. Yhtiö etsii kuumeisesti uusia asiakkaita AMD:n lisäksi. Tulevaisuudessa Globalfoundries yrittää haastaa muita puolijohteiden sopimusvalmistajia, kuten taiwanilaista TSMC:tä.








