Androidista tulossa Linuxin pelastus – lisää Android-kannettavia

Benq mukaan Android-aaltoon
Androidista tulossa Linuxin pelastus – lisää Android-kannettavia

Suosituissa minikannettavissa on meneillään kaksi erikoista trendiä. Nykyiset Linux-minikoneet ovat olleet pettymys, ja myyjät poistavat niitä valikoimistaan. Samaan aikaan valmistajat kertovat innolla suunnitelmistaan Linux-pohjaisen Google Androidin tuomisesta minikannettaviin. Nyt asialla on taas uusi valmistaja.

Uusin Android-yrittäjä on taiwanilainen Benq. Yhtiö osti Siemensin kännykkävalmistuksen vuonna 2005. Benq tekee matkapuhelimien lisäksi minikannettavia. Puhelimissa käytetään nykyään lähinnä Symbiania ja minikannettavissa Windows XP:tä.

Benq kertoo, että ensi vuodeksi yhtiö suunnittelee sekä Android-kännyköitä että Android-minikannettavia.

Android koneita myös Delliltä ja Acerilta

Android-minikannettavista ovat ilmoittaneet Acer, Asus ja Dell. Myös HP on kertonut harkitsevansa Androidin käyttöä minikoneissa. Jo Acerin ja Dellin kautta Android saattaisi saada melkoisen markkinaosuuden, jos kuluttajat ovat vain käyttöjärjestelmään tyytyväisiä.

Google on kertonut, että tänä vuonna on odotettavissa ainakin 18 Android-kannettavaa.

Tagit: Android, Benq
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös