ÄO-nettitestit koukuttavat maksuilla – eroon pääsy voi olla vaikeaa
Netissä leviävät ÄO-testit perustuvat palvelun tilaamiseen tekstiviestillä, jonka jälkeen tilauspalvelu aktivoituu. Kuluttaja alkaa saada huomaamattaan maksullisia viestejä, ja palvelun peruminen ei välttämättä onnistu.
Kuluttajat ovat pari vuotta jo ilmoitelleet paikallisille kuluttajaneuvolle ja Kuluttajavirastoon mobiilipeleistä, joista voi olla vaikea päästä eroon ensimmäisen tilauksen jälkeen. Viimeaikoina netissä ovat levinneet etenkin Google-mainosten kautta ÄO-testit, jotka houkuttelevat kansaa Kimi Räikkösen ja muiden julkkisten nimissä. Kun mobiilipeliin kerran osallistuu, lähtee tyypillisesti kuukausimaksullinen palvelu tilaukseen.
Älykkyystesteihin ja muihin testeihin on houkuteltu pelaajia lupaamalla rahanarvoisia voittoja, esimerkiksi viihde-elektroniikkaa. Osallistumiseksi riittää yleensä yksi tekstiviesti.
Tyypillinen kuvio on se, että peli lupaa harmittomalta kuulostavaa visailua, joka maksaa euron tai pari viestiltä. Ehdoista kuitenkin selviää, että viestejä tulee esimerkiksi 5–10 kuukaudessa jatkossakin. Jatkuvat kustannukset ovat nousseet yli 10 tai jopa kymmeniin euroihin kuukaudessa. Kuluttaja on saattanut tilata palvelun mainosbannerista web-selaimessa tai Windows Live Messengerin kautta.
Kuluttajavirasto on varoittanut aggressiivisista mobiilipeleistä ja epäselvistä tilausehdoista ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten. Palveluista on myös keskusteltu maksullisten palveluiden tarjoajien ja teleoperaattoreiden kanssa.
Lakimies Paula Hannula Kuluttajavirastosta kertoo Tietokoneelle, että valituksia peleistä tulee edelleen. Hän korostaa, että palvelu on voitava irtisanoa annettujen ohjeiden mukaan, mutta irtisanomisajalta käytetyn palvelun voi joutua silti maksamaan.
Kuluttajavirasto varoittanut jo pari vuotta sitten
Jo elokuussa 2007 Kuluttajavirasto tiedotti, että Wixawin Mobile Entertainment -yhtiön ÄO-testipelistä on tullut valituksia. Hinnat eivät olleet selvästi näkyvillä. Nykyisellä sivustolla hinnat näkyvät, mutta kuluttajat ovat valitelleet, ettei palvelun peruminen onnistu tekstiviestipalvelun teknisen vian takia.
Virasto on avannut neuvontasivuilleen oman osion puhelin- ja mobiilisisältöpalveluille, koska niistä tulee paljon valituksia kuluttajilta. Siellä on kerrottu, miten ongelmatilanteissa tulee toimia, ja tarjolla ovat myös lomakkeet reklamaatioita varten.
Maksullisia tilauspalveluita ei saisi Suomessa myydä alaikäisille. ÄO-testit ja muut mobiilipelit ilmoittavat yleensä 18 vuoden ikärajan, mutta tätä ei valvota mitenkään. Näin myös lapset ja nuoret ovat tilanneet palveluita ymmärtämättä mistä on kyse.
Jos maksullisten viestien saapumisen peruminen ei onnistu yrityksen antamien ohjeiden mukaan, kannattaa ensin reklamoida yritykseen. Myös teleoperaattorille kannattaa ilmoittaa asiasta. Itse lähettämänsä ja saapuneet viestit on syytä säilyttää. Mikäli yritykset eivät ratkaise ongelmaa, on syytä olla yhteydessä kuluttajaneuvojaan tai Euroopan kuluttajakeskukseen.








