Apple korjasi 67 turva-aukkoa kerralla
Windows on rikollishyökkäysten ykköskohde, mutta se ei johdu turva-aukkojen määrästä. Esimerkiksi tässä kuussa Microsoft korjasi 13 aukkoa yhdestä ohjelmasta, mutta Applen tuotteista korjataan kerralla hurjat 67 turva-aukkoa. Tietoturvatalotkin ovat huomioineet riskin kasvamisen, ja Applelle tehdään taas virusturvaa.
Apple on julkaissut turvapäivityksiä, jotka on korjattu tammikuun 15. päivän jälkeen. Noin neljän kuukauden jaksolle korjauksia mahtuu yhteensä 67 kappaletta.
Cert-fi kertoo, että Applen korjauspaketti 2009-002 korjaa lukuisia haavoittuvuuksia Mac OS X -käyttöjärjestelmän kirjastoista ja ohjelmistoista. Haavoittuvuudet liittyvät muun muassa kryptografia-, verkko- ja grafiikkapalveluihin sekä ohjelmointikieliin.
Osa haavoittuvuuksista on kriittisiä, eli ne mahdollistavat hyökkääjän ohjelmakoodin ajamisen uhrikoneessa.
Mac-uhkat kasvavat – ja turvatarjonta
Apple on perinteisesti saanut olla melko rauhassa viruksilta ja rikollisten hyökkäyksiltä. Tilanne näyttää kuitenkin jossain määrin muuttuvan. Mac-koneiden suosion kasvettua myös rikolliset ovat tehneet enemmän hyökkäyksiä Mac-koneisiin.
Myös tietoturvayhtiöt ovat huomioineet tämän, ja Mac-koneiden turvaohjelmiin panostetaan enemmän. Tällä viikolla Trend Micro julkaisi turvapaketistaan Mac-version.








