Apple puraisi Nintendon konsolimyyntiä

Ipod Touch ja Iphone syövät Nintendon käsikonsolin myyntiä
Apple puraisi Nintendon konsolimyyntiä

Pelimarkkinoiden myyntitilastoja isännän elkein hallinnut Nintendo on keksinyt mielestään syyn konsolikaupan heikentymiseen. Wii- ja DS-laitteilla markkinoita hallinnut Nintendo kertoi viime viikolla toiselta vuosineljännekseltä huomattavasti aiempaa heikommista myyntiluvuista.

Mirror-lehdelle antamassaan lausunnossa yhtiön myöntää erityisesti käsikonsolimyynnin rajun pudotuksen johtuvan Applesta.

Wii-konsolin myynti putosi Nintendon viime viikolla julkaiseman osavuosikatsauksen mukaan jopa 65 prosenttia. Yhdessä DS-konsolin kanssa pudotusta on kertynyt alkuvuodesta lähes puolet.

Iphone nipistää käsikonsolimyyntiä

Nintendon mukaan Applen Iphone-puhelin ja Ipod touch -musiikkisoitin ovat suurimpia syyllisiä yhtiön DS-käsikonsoleiden heikentyneeseen myyntiin.

Molempiin laitteisiin on saatavilla hurjasti pelejä Applen App Store -verkkokaupan kautta.

Toinen merkittävä syy konsolimyynnin putoamiseen on hittipelien puute. Nintendon mukaan erityisesti Wii kärsi keväällä uusien megajulkistuksien puutteesta.

Osa luvuista on selitettävissä myös talouden taantumalla, joka on vaikuttanut kuluttajien hankintoihin.

Tagit: Apple, Iphone, Nintendo
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös