Applelta odotettua vaisummat Ipod-päivitykset

Myyntivaltteina videokamera nanoon ja halvempi touch
Applelta odotettua vaisummat Ipod-päivitykset

Sairauslomaltaan julkisuuteen palannut Applen pääjohtaja Steve Jobs esitteli keskiviikkoiltana odotetusti uudistuneen Ipod-malliston. Apple toivoo edullisempien hintojen, lisäkapasiteetin ja videokameran pitävän Ipodin jatkossakin myyntitilastojen kärjessä. Odotettuja isompia uutisia ei kuitenkaan kuultu.

Ipod on hallinnut ylivoimaisesti digitaalisten musiikkisoittimien markkinoita jo vuosikausia. Applen mukaan Ipodin markkinaosuus on peräti 73,8 prosenttia. Sandisk on tilaston kakkonen 7,2 prosentin osuudella ja Microsoftin osuus on vain 1,1 prosenttia.

Ensimmäisen Ipodin julkistamisesta tulee ensi kuussa kuluneeksi jo kahdeksan vuotta. Sinä aikana Apple on myynyt yhteensä yli 220 miljoonaa soitinta. Voimakas kasvuvauhti on kuitenkin tänä vuonna hiipunut.

Poikkeuksen muodostaa isolla kosketusnäytöllä varustettu Ipod touch, jota on myyty kahdessa vuodessa jo yli 20 miljoonaa kappaletta. Se ei ole pelkkä musiikkisoitin, vaan sisältää Iphonen tapaan asennettavat sovellukset ja App Store -kaupan, kalenterin, sähköpostin ja web-selaimen.

64 gigatavun Ipod touch

Apple luottaa Ipod touchin vetovoiman kasvavan edullisemman hinnan myötä, Kahdeksan gigatavun mallin hinta putoaa 199 euroon. Kahden muun mallin kapasiteetti kaksinkertaistettiin 32 ja 64 gigaan ja ne tukevat myös uutta Opengl 2.0 -rajapintaa. Sen ansiosta Ipod touchille voidaan tehdä näyttävämpiä pelejä.

Apple markkinoi Ipod touchia entistä vahvemmin pelilaitteena ja suorana haastajana Sony PSP:lle ja Nintendo DS:lle. Apple korostaa touchin moninkertaista pelivalikoimaa ja edullisempia hintoja. App storessa on yli 21 tuhatta peliä ja viihdeohjelmaa, DS:lle on julkaistu 3680 ja PSP:lle vain 607 peliä.

Ipod classic sai myös lisäkapasiteettia, malliston ainoan kiintolevypohjaisen soittimen kapasiteetti nostettiin 160 gigaan. Maailman pienimpänä musiikkisoittimena markkinoidusta shufflesta julkaistiin puolestaan edullisempi 2 gigan malli.

Videokamera nanoon

Suurimmat muutokset koskevat Ipod nanoa. Neljä vuotta sitten esitellyn nanon myynti on ylittänyt jo sadan miljoonan soittimen rajan. Viidennen sukupolven nanossa on sisäänrakennettu fm-radio, askelmittari ja 2,2-tuumaan kasvanut näyttö. Ipod nano on myös ensimmäinen kameralla varustettu Ipod.

Kameraa odotettiin Ipod touchiin, mutta se lisättiinkin Ipod nanoon. Nanon videokameralla kuvatut videot synkronoidaan Itunesin kautta tietokoneeseen, josta ne voidaan julkaista suoraan Youtubeen, Mobileme-galleriaan tai Facebookiin. Kameran lisäksi nanossa on myös pieni sisäänrakennettu kaiutin.

Aiempiin vuosiin nähden uudistukset olivat vähäisempiä ja Applen osakekurssi laski Yhdysvalloissa odotettua pienempien julkistuksien myötä kahdella prosentilla.

Ipodien lisäksi Apple julkisti uuden version Itunesista sekä Iphone 3.1 -ohjelmistopäivityksen, mutta huhut tablet-Macista ja Apple tv:n päivityksestä jäivät toteutumatta. Julkistustapahtuma keskittyi sinänsä loogisesti musiikkituotteisiin.

Applelta odotettua vaisummat Ipod-päivitykset Steve Jobs nousi parrasvaloihin pitkästä aikaa ja kiitteli saamastaan maksasiirrosta. Hän kehotti ihmisiä suostumaan elinsiirtoihin.
Tagit: Apple, Ipod, Itunes
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös