Applen App Store nousi uuteen ennätykseen
Maksulliset ja maksuttomat pelit ovat entistä selvemmin esillä App Storessa. Nimekkäitä Iphone OS -alustan pelejä tulee tunnetuimmilta pelitaloilta, kuten Electronic Artsilta, Gameloftilta ja Ubisoftilta.
Ensimmäisessä julkisessa esiintymisessään puolen vuoden tauon jälkeen Applen pääjohtaja Steve Jobs paljasti tuoreimpia lukuja muun muassa Iphone OS -alustan App Store -kaupan suosiosta. Jobsin mukaan App Storesta on ladattu jo 1,8 miljardia ohjelmaa, ja yhteensä pelejä ja sovelluksia on jo 75 000 kappaletta.
Applen Iphone OS -alustan laitteita on toimitettu jo 50 miljoonaa, mistä 30 miljoonaa on Iphone-puhelimia ja 20 miljoonaa Ipod touch -soittimia. Ipod toucheissa toimivat pääasiassa samat ohjelmat kuin puhelinmalleissakin. Kameraa, satelliittipaikannusta (gps) tai puhelinta hyödyntävät ohjelmat ovat vain Iphonelle.
App Storen sovelluksista 21 178 eli hieman alle kolmannes on pelejä. Apple haluaakin kilpailla entistä vahvemmin käsipelaamisen herruudesta. Jobs hehkutti, että pelejä on Nintendo DS:lle vain 3680 ja Sony PSP:lle 607 kappaletta. Nintendon johto onkin julkisuudessa syyttänyt Nintendo DS:n heikentyneestä pelimyynnistä Applen laitteiden suosiota.
Itunes-musiikkikaupasta on Applen mukaan ostettu 8,5 miljardia kappaletta yli 100 miljoonalla luottokortilla. Se tarkoittaa keskimäärin 85 kappaletta asiakasta kohden. Myydyt kappalemäärät eivät välttämättä kuitenkaan jakaudu tasaisesti asiakkaiden kesken.
"Olemme maailman suurin musiikin jälleenmyyjä", hehkutti Applen markkinointijohtaja Phil Schiller.
Apple on myynyt jo yli 220 miljoonaa Ipod-soitinta ja laskee kotimarkkinoillaan Yhdysvalloissa markkinaosuudekseen 73,8 prosenttia. Toiseksi suurin valmistaja Sandisk on saavuttanut 7,2 prosenttia. Microsoft Zunen osuudeksi on jäänyt 1,1 prosenttia. Loppu 17,9 prosenttia jakaantuu pieninä osuuksina eri valmistajien kesken.
Suomessa ei ole julkista tietoa musiikkikauppojen markkinaosuuksista, mutta useiden digimusiikkikauppojen edustajat ovat arvioineet Tietokone-lehdelle, että Applen osuus digimusiikin kaupasta olisi 40–50 prosentin luokkaa.
Digimusiikin osuus Suomen musiikkimyynnistä on noin 12 prosenttia. Osuus on noussut, koska cd-äänitemyynti on laskenut voimakkaasti tänä vuonna.
Steve Jobs palasi julkisuuteen puolen vuoden tauon jälkeen.








