Applen Jobs jää pitkälle sairauslomalle
Vanhassa kuvassa Steve Jobs näytti vielä nykyistä terveemmältä.
Applen perustajan ja nykyisen pääjohtajan Steve Jobsin terveydentilaa on spekuloitu pitkään. Jobs vakuutti vain yhdeksän päivää sitten terveysongelmien olevan hallinnassa, mutta nyt Jobs on ilmoittanut jäävänsä viisi ja puoli kuukautta kestävälle sairauslomalle.
Applen työntekijöille lähetetyssä ja Applen sivuilla julkaistussa ilmoituksessa Jobs kertoo terveysongelmien olevan monimutkaisempia kuin aiemmin luultiin.
Yksityiskohtia ei nyt paljasteta, mutta Jobs ilmoittaa jäävänsä kesäkuun loppuun asti kestävälle sairauslomalle. Jobs kertoi viime viikolla kärsineensä hormoniepätasapainon aiheuttamasta liiallisesta laihtumisesta .
Operatiivinen johtaja Tim Cook ottaa hoitaakseen Jobsin tehtävät sairausloman aikana, mutta Jobs vakuuttaa osallistuvansa strategisiin päätöksiin sairausloman aikanakin.
Applen maailmanlaajuisesta myynnistä ja toiminnoista vastaava Cook johti Applea tilapäisesti myös neljä ja puoli vuotta sitten, kun Steve Jobsilta leikattiin hyvälaatuinen haimasyöpä. Cookia pidetään vahvana ehdokkaana Applen seuraavaksi johtajaksi, mikäli Steve Jobs jää syrjään lähitulevaisuudessa.
Jobsin terveydentila epäilyttänyt vuosia
Steve Jobsin terveydentilasta on liikkunut huhuja viime vuoden kesästä saakka Jobsin esiteltyä Iphonen huomattavasti laihtuneena. Mediassa spekuloitiin haimasyövän uusiutumisella, mutta Apple vakuutti kyseessä olleen flunssan.
Jobs ei ole kommentoinut tarkemmin asiaa ja on vedonnut yksityisyyteensä. Kirjeessään Jobs kertoo spekulaatioiden olleen häiriöksi perheelleen ja Applen työntekijöille, mikä vaikutti päätökseen vetäytyä hetkeksi syrjään.
Sijoittajat ja analyytikot ovat vaatineet Applelta tarkempia tietoja Jobsin terveydestä, sillä huhut terveydentilan huononemisesta ovat näkyneet suoraan Applen osakekurssissa. Applen osakekurssi laski Jobsin ilmoituksen jälkeen peräti kahdeksan prosenttia.








