Ballmer: nyt nollataan talous, kuten 1929, 1873, 1837
Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer sanoo, että talouskriisi johtaa perustavanlaatuiseen talouden nollaukseen (reset). Ballmer myöntää, ettei tämä ole sitä mitä ihmiset haluavat kuulla, mutta Microsoft suunnittelee tilannetta tämän näkemyksen mukaan. Ballmerin mukaan tilanne on niin paha, että tällaista koetaan vain kerran ihmisiässä – viimeksi vuosina 1929, 1873 ja 1837.
Ballmer kertoi näkemyksiään puheessa Yhdysvaltojen demokraattipuolueen johdon tapahtumassa.
Velkakupla räjähti – nyt talous nollataan
Ballmerin mukaan suurin ongelma on velka. Nykyinen 25 vuoden pituinen huima talouskasvu on perustunut kolmelle pilarille. Ne ovat innovaatiot, globalisaatio ja velka. Viime vuosina kasvu on kuitenkin perustunut yhä enemmän velalle. Vuoden 1929 talouskriisissä yksityinen velka oli 160 prosenttia bruttokansantuotteesta. Viime vuonna lukema oli 300 prosenttia. Nyt on hurjan velanoton maksun aika.
"Minun mielestäni käynnissä on nyt perustavanlaatuinen taloudellinen nollaus. Talouden täytyy asettua sellaiselle kulutuksen tasolle, joka heijastaa sen perustana olevien omistusten arvoa, ennen kuin terve kasvu voi jälleen alkaa", sanoi Ballmer.
Toisin sanoen nyt on velanmaksun aika, jolloin ei osteta tavaroita. Senkin jälkeen, kun velat on maksettu, voi myynti jäädä huippuvuosia pienemmälle tasolle, kun keinotekoinen velkavetoinen kasvu on loppunut.
Suurlamoja tulee kerran ihmisiässä
Ballmer toteaa, että nyt on käynnissä kerran elämässä tapahtuva kriisi. Yhdysvaltojen kohdalla ei kuitenkaan ole kyse ainutlaatuisesta asiasta. Vastaavia tapahtumia nähtiin vuosina 1929, 1873 ja 1837. Väliin jää aina melkein ihmisiän pituinen aika, huomauttaa Ballmer.
Näin syvän laman kanssa ei ole leikkimistä. Ballmer kertoo esimerkin historiasta. Vuonna 1873 jopa Floridan osavaltio ajautui konkurssiin.
Ballmer kertoo, että Microsoftin näkemys velasta on aina ollut erilainen kuin monilla muilla yhtiöillä. Yhtiö on aina arvostanut isoa käteiskassaa ja karttanut velkaa. Yhtiötä on tästä aiemmin arvosteltu, mutta nyt tilanne on toinen.








